Pariskunnan elämä tulee sosialistisessa valtiossa, samoinkuin nykyjäänkin, suuressa määrin riippumaan molempien lähinnä asiaankuuluvien henkilöiden yksilöllisistä suhteista, yksilöllisestä aistista ja taipumuksesta. Useat pariskunnat ovat nykyaikana lapsettomat eivätkä halua perustaa kotia ja saada lapsia, ja sellaisia henkilöitä tavataan sosialistisessakin valtiossa. Siinä tapauksessa vaimolla luultavasti on jokin toimi, hän on opettajatar, lääkäri, hallituksen palveluksessa toimiva kirjuri tai virkailija, taiteilija, muotiliikkeen omistaja, ja ansaitsee, mitä toimeentullakseen tarvitsee. Siinä tapauksessa heillä kenties on yhteinen huoneisto, he aterioivat klubissa ja elävät suunnilleen niinkuin lapseton journalisti, taiteilija- tai näyttelijäpariskunta Lontoossa nykyjään. Mutta jos jompikumpi heistä haluaa olla jossakin määrin joutilaana ja elää toisen ansioista, on se yksinomaan heidän molempien ratkaistava asia. Kukaan ei kysy, kumman ansaitsemilla rahoilla vuokra ja laskut maksetaan; sen he saavat sopia keskenään.

Mutta jos heillä on lapsia, ovat asiat oleellisesti toisella kannalla. Siinä tapauksessa he luultavasti tahtovat saada oman kodin ihan itseänsä varten, ja se muodostaa vaimon varsinaisen toimintapiirin; vain poikkeustapauksissa hän toimii muissa tehtävissä. Kuten muistatte, on valtio eräänlainen yleinen hyväntekeväisyysyhdistys, joka antaa lääkärinapua ja muuta sellaista, ja vaimon alkaessa odottaa lasta hänen lääkärineuvojansa antaa asiasta tiedon asianomaiselle virastolle ja vaimo alkaa nauttia erikoisia tuloja lasta-odottavana äitinä. Lapsen synnyttyä myönnetään avustus sen elatusta varten, ja nämä kuukausittain tai vuosineljänneksittäin jaetut maksut jatkuvat suurentuen tai pienentyen ensinnäkin lapsen hyvinvoinnista ja toiseksi siitä riippuen, kuinka suuri on valtiossa lasten tarve — jatkuvat niin kauan kuin lapset ovat äitinsä hoidossa. Kaikki niin saadut rahat ovat vaimon riippumattomia tuloja, ja säännöllisissä oloissa on juuri hän kodin johtaja — niinkuin nykyjäänkin on laita parhaimmin hoidetuissa talouksissa. Hänen henkilöisyytensä muodostaa kodin ilmakehän; se on naisen erikoinen kyky ja etuoikeus, ja hänellä on tilaisuutta käytellä sitä varsin vapaasti. Otaksun, että miehen osuus talouskustannuksissa järjestetään samoinkuin nykyisin sivistyneiden ja varallisuudeltaan riippumattomien henkilöiden keskuudessa ja että mies maksaa vaimolleen kuluttamansa osuuden…

Tulojen jälkeen on otettava puheeksi menot. Olen jo viitannut siihen, kuinka vuokra ja verot, valaistus ja vedenhankinta järjestetään sosialismin vallitessa. Talonemäntä tulee muuten toimimaan jokseenkin samoin kuin nykyjään. Hän ostaa, mitä haluaa, ja maksaa käteisellä. Maidonkuljettaja tulee aamulla ja jättää "kirjansa" viikon lopulla, mutta ei tule enää herra Vesimiehen yksityisliikkeestä eikä kahdenkymmenenprosentin-meijeristä, vaan kunnallisesta maitokeskuksesta; hänellä ei ole mitään aihetta vähentää painoa ja kaikki valtion tlede tekee parhaansa pitääkseen maidon puhtaana ja täysipitoisena. Jos maidonkuljettaja on epäsäännöllinen tai muuten jollakin tavoin hankala, niin perheenäiti valittaa asiasta aivan samoin kuin nytkin, mutta hänen esimiehilleen eikä yksityiselle liikkeenharjoittajalle, ja ellei se auta, hän ja hänen tyytymättömät naapurinsa (kaikki tietenkin äänivaltaisia) jättävät asian valtuusto-edustajansa toimitettavaksi. Lihaa, siirtomaan tavaroita ja muuta sellaista hän ei osta lukuisista huonostivarustetuista pikkukaupoista kuten nyt, jos sattuu asumaan köyhässä ympäristössä, vaan suuren, hyvinjärjestetyn, Liptonin, Whitleyn tai Harrodin liikettä muistuttavan kauppatoimen haaraliikkeestä. Hänen on mentävä sinne raitiovaunussa, ja hän maksaa todennäköisesti matkastaan, ellei asunnonvuokraan mahdollisesti sisälly vuosilipun hinta. Myymälä ei kuulu herra Liptonille, Whitleylle tai Harrodille, vaan yhteisölle — siinä on tärkein ero — ja ellei ostaja ole palvelukseen tyytyväinen, hän voi sitä arvostella ja korjata, niinkuin nykyjään voimme arvostella ja korjata paikallisessa postitoimistossa ilmeneviä epäkohtia. Ellei myydyn tavaran laatu häntä miellytä, hän voi vaatia toisia laatuja. Hänen ostamissaan tavaroissa tulee esiintymään toisenlaisiakin leimoja kuin hänen nyt hankkimissaan tavaroissa. Voipaperissa on Devonin kreivikunnan vaakuna, Hereford ja Kent takaavat omenaviininsä ©ivallisuuden, Hampshire ja Wiltshire vastaavat silavastaan — aivan samoin kuin Austraalia jo nyt leimaa viininsä ja Uusi Seelanti suojelee itseään petokselta (ja takaa puhtaan, moitteettoman teurastuksen) mitä lampaanlihaan tulee. Tekee mieleni ajatella, että Lontoon punainen väkipuukko on nähtävänä sen suurista (kunnallistetuista) panimoista tulevien terveellistä olutta sisältävien pullojen kupeissa ja että esimerkiksi Maidstone ja Rochester nauttivat erikoista mainetta hedelmähillojen ja säilykehedelmien tuottajina. Ravintoaineet tulevat olemaan kaikin puolin hyvät, kunnollisten ja kunnollisesti palkattujen naisten ja miesten valmistamat, avarain laaksojen ja ylänkömaiden, piirikuntien ja suurten kaupunkien ylpeys niiden laadun takeena. Jokainen kunta voi vapaasti kilpailla toisten kanssa, ei ainoastaan hintaan, vaan myöskin laatuun nähden Cheshiren juusto kilpailee Sveitsin ja Ranskan juustojen kanssa, Münchenin olut Kentin panimojen tuotteiden kanssa, Lontoon ja Parisin leipomoiden leipä, Readingin kaupungin biskvit, Sveitsin ja Bournevillen suklaa ovat saatavissa, samoin Tanskan ja Suomen niittymaiden voi.

Ostettuaan ruokavarat hän kenties lähtee suuren myymälän toisiin osastoihin ja ostaa Manchesterin hienoja liina- ja puuvillakankaita, Bradfordin kaupungin kutomoiden hienoja villakankaita, Lontoon ja Mercian silkkejä, Northamptonin ja Amerikan jalkineita ja niin edespäin, aivan samoin kuin hän nytkin tekee ostoksiaan suurmyymälöissä. Mutta kaikki hämä tavarat, kuten sanoin, ovat kunnollisia tuotolta, yhtä kestäviä kuin kauniitakin, ja myyjälle ei työnnetä mitään "palkkioita", jotta hän erikoisin "suositteluin" saisi ostajan valitsemaan kelvottomia tuotteita kunnollisten asemesta.

Mutta otaksukaamme, että hän tahtoo teettää itselleen hatun tai puvun. Silloin hänen luultavasti täytyy lähteä yksityisliikkeeseen, vaikka maailmassa vallitseekin sosialismi; sellaista yksilöllisestä aistista riippuvaa asiaa ei käy järjestäminen tukkuliikkeen avulla. Hän löytää luultavasti samasta rakennuksesta joukon pienempiä liikeitä, madame Sen ja rouva Tämän omistamia, ikkunoissa on ehkä nähtävänä jokin puku tai hattu, ja niin hän valitsee erikoisen pukutaiteilijansa ja sopii asiasta hänen kanssaan. Taivun otaksumaan, että pukuompelija tai muotitaiteilija saa taitonsa ja maineensa mukaisen korvauksen luonnoksistaan ja leikkauksistaan ja että asiakas maksaa suurmyymälälle aineksista ja kunnalliselle työpajalle tilauksen valmistamisesta taiteilijan valvonnan alla. Toisin sanoen: en otaksu muotiliikkeen harjoittajan tai pukuompelijan saavan kaupallista hyötyä; he saavat vain taiteilijalle kuuluvan korvauksen.

Jos taas rouva haluaa ostaa kirjoja, nuotteja, taide-esineitä tai muuta sentapaista, hän saa niitä suurmyymälästä, joka toimii kaiken maailman kunnallisten ja yksityisten tuottajien edustajana…

Se olkoon sanottu naisen rahallisesta ja taloudellisesta asemasta sosialistisessa valtiossa. Taloudenhoito ei kumminkaan muodosta naisen elämän koko kudelmaa. Hän tulee olemaan vapaa muutenkin, ei vain rahallisesti; sosiaalisen organisation ja elämän koneiston järjestelmällinen kehittyminen vapauttaa häntä yhä enemmän niistä kiusallisista velvollisuuksista ja rasittavista töistä, jotka ovat aikaisemmin kuluttaneet ylen paljon hänen sukupuolensa tarmoa. Hän tulee olemaan kansalainen ja voi miehen tavoin itsenäisesti lukea, ajatella ja etsiä ajatustensa ilmausta. Lain edessä, politiikassa ja kaikissa elämän oloissa hän tulee olemaan miehen vertainen. Kukaan ei tule valvomaan hänen liikkeitään, rajoittamaan hänen toimiaan tai olemaan hänen yläpuolellaan ratkaisemassa asioita hänen puolestaan. Kaikki nämä seikat sisältyvät sosialismin perusyleistykseen, joka kieltää pitämästä ihmisiä omistuksen, esineinä.

3.

Nyt kyennee lukija hiukan paremmin kuvailemaan mieleensä opettajan tai perheenäidin elämän yleistä luonnetta sosialismin vallitessa. Olenpa tullut vilkaisseeksi niihinkin oloihin, joissa taitava muoti- tai pukuompelija todennäköisesti tulee elämään näissä muuttuneissa olosuhteissa. Jakotoimen alalla palvelevien suuri enemmistö tulisi ilmeisesti elämään nykyisen elämänsä kirkastettua, arvokkaampaa toisintoa, vapaana pahimmista peloistaan, erottamisen uhkasta, lähestyvän vanhuuden kammosta, tarvitsematta tehdä työtä nälkäpalkoilla tai sopeutua käyttämään työpaikkaansa asuntonaan. Sosialismin vallitessa sellainen järjestys olisi mahdoton. Mainittujen henkilöiden elämä olisi suunnilleen samanlainen kuin opettajan. Hekin kuuluisivat suureen julkiseen palvelukseen, heilläkin olisi oikeus saada minimipalkkansa ja sitä korkeampi korvaus riippuen siitä, millaiseen, asemaan he tarmonsa ja taitonsa nojalla kohoavat. Nykyajan vauras kauppias huomaisi olevansa jossakin jakotoimen johtajan virassa. Jos esimerkiksi olette teekauppias tai ravintoaineiden myyjä ja olette kutsumukseenne kiintynyt, niin luultavasti käsittelette samoja tavaroita, ette omaksi voitoksenne, vaan osoittaaksenne kykyjänne, esimerkiksi "laivaten Liverpoolista sisämaahan" jokseenkin samoin kuin nyt. Te tarkkaisitte enemmän tavaran laatua ja vähemmän sen määrää; siinä kaikki. Te ette yrittäisi "nylkeä" kilpailijaanne, mutta yrittäisitte luultavasti samoin kuin ennenkin voittaa lontoolaiset jakajat ja tehdä itsenne siten huomatuksi. Te saisitte sievän palkan; uudenaikainen sosialismi ei tahdo ylläpitää mitään "kuollutta tasoa" kyvykkäiden miesten mieliharmiksi. Nykyaikainen sosialismi on vapautunut siitä omaisuuteen kohdistuvasta kiivaasta vihasta, joka oli aikoinaan luokkasota-sosialismin luonnepiirteitä. Kuten huomaatte, olisitte paljoa melkoisempi kuin olette nyt, olisitte eräs kaupunkinne vaurauden tukipylväitä — ja raatihuone olisi paikka, jossa kelpaisi istua…

Mikäli ovat kysymyksessä jakotoimen alalla työskentelevät henkilöt, olisivat tärkeimpinä eroina parempi kasvatus, palkkaminimin määrääminen, vanhuudenvakuutus, lyhyempi työpäivä, enemmän vapautta ja menestymisen tilaisuutta. Koska koko liike-elämä tulisi olemaan yhteiskunnan huostassa ja asiakas olisi kauppiaan välillinen herra äänioikeutensa nojalla, tapahtuisi yleneminen paljoa suuremmassa määrässä ansion nojalla kuin nyt on laita yksityisliikkeissä, joissa asiaankuulumattomat henkilökohtaiset seikat usein ovat vallitsevalla sijalla, ja jokaisella olisi valta anoa siirtoa johonkin uuteen toimeen, ellei löytäisi riittävää liikkumisalaa vanhan piiristä. Myymäläin henkilökunta epäilemättä asuisi omissa huoneissaan, ja heidän kotinsa ja elämäntapansa olisivat aivan samanlaatuiset kuin tämän luvun ensimmäisessä ja toisessa kappaleessa luonnostelemani.