Nyt buurit perääntyivät, ja Marais, huomaten olevansa vähemmistönä, tuijotti minuun ääneti.
"Kysy näiltä valkoisilta miehiltä, Macumazahn", sanoi Kambula, "kuka heidän päällikkönsä on, sillä päällikön kanssa tahtoisin puhua."
Minä käänsin kysymyksen, ja Marais vastasi: "Minä olen."
"Ei", keskeytti rouva Prinsloo, "minä olen. Sanokaa heille, Allan, että nämä miehet ovat hulluja ja ovat antaneet johdon minulle, naiselle."
Sanon sen heille. Ilmeisesti tämä ilmoitus heitä hiukan hämmästytti, sillä he keskustelivat keskenään. Sitten Kambula sanoi:
"Olkoon niin. Olemme kuulleet, että Yrjön kansaa nykyään hallitsee nainen, ja koska sinä, Macumazahn, olet yksi tästä kansasta, on asianlaita epäilemättä sama teidän joukkueessanne."
Tässä mainittakoon, että zulut tämän jälkeen aina tunnustivat rouva Prinsloon pienen joukkomme päälliköksi, inkosikaasiksi, ja vain minua lukuunottamatta, jota he pitivät hänen "suunaan", eli indunana, he toimittivat asioita tai antoivat ohjeita vaan hänelle. Muihin buureihin he suhtautuivat täysin välinpitämättömästi.
Kun tämä etikettiasia oli järjestetty, pyysi Kambula minua toistamaan, mitä hän jo oli sanonut minulle, että me olimme vankeja, jotka hänen Dingaanin määräyksestä oli vietävä hänen Suurelle paikalleen, ja ettei meille matkalla tapahtuisi mitään vahinkoa, jollemme koettaisi paeta.
Tein niin, jonka jälkeen rouva Prinsloo kysyi, kuten minä olin tehnyt, kuka Dingaanille oli ilmoittanut meidän tulostamme.
Toistin hänelle sana sanalta, mitä zulut olivat kertoneet minulle, että se oli Pereira, jonka päämääränä näyttää olleen saattaa minut hengiltä tai vangiksi.