Senjälkeen nuo kolme buuria, Marais'n kulkiessa edellä, tulivat epäröiden meitä kohti, pyssyt kädessä.
"Varokaa, mitä teette", huusin heille. "Nämä ovat lähettejä", ja he vetäytyivät hiukan taaksepäin, kun sillävälin Marais jatkoi kinasteluaan.
Zulut katselivat heitä ja minua, sitten Kambula sanoi:
"Vietkö meidät ansaan, Yrjön Poika?"
"En suinkaan", vastasin. "Nämä buurit vain pelkäävät teitä ja aikovat ottaa teidät vangeiksi."
"Sano heille", sanoi Kambula rauhallisesti, "että jos he surmaavat meidät tai kädellään koskevat meihin, kuten he epäilemättä voivat tehdä, on jokainen heistä hyvin pian kuollut ja heidän vaimonsa samaten."
Toistin tämän uhkavaatimuksen kyllin tarmokkaasti, mutta Marais huusi:
"Englantilainen on kavaltanut meidät zuluille! Älkää luottako häneen.
Käykää käsiksi heihin, kuten sanon."
En varmasti tiedä, mitä olisi tapahtunut, mutta juuri silloin rouva
Prinsloo tuli paikalle ja otti miestään käsivarresta, huutaen:
"Sinulla ei saa olla mitään osuutta tämän hullun puuhassa. Jos Marais tahtoo käydä käsiksi zuluihin, tehköön sen itse. Oletteko hulluja tai juopuneita, kun luulette Allanin tahtovan kavaltaa Marien kaffereille, meistä muista puhumatta?" ja hän alkoi heiluttaa erittäin likaista vatdoek'ia eli lautasliinaa, joka hänellä aina oli mukanaan ja jota hän käytti kaikenlaisiin tarkoituksiin, Kambulaa kohti rauhan merkiksi.