"Miksi, baas, ennen määräaikaa?" kysyi hottentotti, vetäytyen hiukan taaksepäin. "Eihän se ole sellainen paikka, missä käydään muuten kuin pakosta. Nämä zulut sanovat, että kummitukset istuvat siellä keskellä päivääkin, kummitellen kivillä, missä heidät tehtiin aaveiksi."
"Korppikotkat istuvat tai lentävät siellä myöskin, Hans. Haluaisin nähdä, miten ne lentävät, jotta tietäisin, milloin ja mihin ampua niitä."
"Se on oikein, baas", sanoi kunnon hottentotti. "Tämä ei ole samaa kuin hanhien ampuminen rotkossa. Hanhet kulkevat suoraan kuin assegait päämääräänsä. Mutta korppikotkat leijailevat ympäri, tehden aina käänteitä. On helppoa ampua ohi linnun, joka kääntyy, baas."
"Varsin helppoa. Lähdetään."
Juuri kun olimme lähdöissä, ilmestyi rouva Prinsloo toisten vaunujen takaa, ja hänen mukanaan Marie, joka oli hyvin kalpea ja jonka kauniit silmät olivat punaiset, ikäänkuin itkemisestä.
Rouva kysyi, minne olimme menossa. Sanoin hänelle. Hiukan mietittyään hän sanoi, että se oli hyvä ajatus, kuten aina on hyvä tutkia maaperää ennen taistelua.
Nyökkäsin ja vein Marien sivuun muutamien piikkiäispuiden taakse, joita kasvoi lähellä.
"Oi, Allan, miten tämä päättynee?" hän kysyi surullisesti. Vaikka hänen rohkeutensa olikin suuri, näytti se nyt jättäneen hänet.
"Hyvin se päättyy, rakkaani", vastasin. "Me selviydymme tästä loukosta terveinä, kuten monista muistakin olemme selviytyneet."
"Kuinka sen tiedät, Allan, minkä Jumala yksin tietää?"