"Katsokaa, baas, tässä ne tulevat, valkoiset miehet toisella puolella ja mustat toisella, aivankuin vuohet ja lampaat raamatun mukaan tuomiopäivänä."
Katsahdin, ja oikealla puolellani tuli näkyviin buurijoukko, rouva Prinsloo etunenässä, pitäen vanhan sateenvarjon jäännöksiä päänsä yläpuolella. Vasemmalta lähestyi joukko zulujen ylimyksiä ja neuvosmiehiä, joiden edessä Dingaan asteli puettuna helmillä koristettuun tanssipukuunsa. Hän nojasi kahteen rotevaan henkivartijaan, kolmannen pitäessä kilpeä hänen päänsä yläpuolella auringon suojana ja neljännen kantaessa suurta tuolia hänen istuakseen. Kumpaisenkin ryhmän takana huomasin myöskin joukon zuluja sota-varustuksissa, kaikki asestettuina leveillä pistokeihäillä.
Molemmat ryhmät saapuivat kiven luo, jolla istuin, melkein samanaikaisesti, kuten luultavasti oli edeltäpäin järjestetty tapahtuvaksi, ja pysähtyivät tuijottaen toinen toisiaan. Minä taasen istuin yhä edelleen kivellä ja jatkoin tupakoimistani.
"Allemachte! Allan", läähätti rouva Prinsloo, joka oli hengästynyt kävellessään ylös kummulle, "täälläkö te olettekin! Kun ette tullut takaisin, ajattelin teidän juosseen tiehenne ja jättäneen meidät kuten se hätähousu Pereira."
"Niin, täti, täällä minä olen", vastasin synkästi, "ja toivoisin taivaan nimessä olevani jossain muualla."
Juuri silloin Dingaan, joka oli asettanut suuren ruhonsa tuolille ja tointunut hengästyksestään, huusi mukanaan olevaa nuorta Halstead'ia luokseen ja sanoi:
"Tho-maas, kysy veljeltäsi Macumazahn'ilta, onko hän valmis koettamaan korppikotkien ampumista. Jollei, annan hänelle hiukan enemmän aikaa taikalääkkeensä valmistamiseen."
Vastasin ärtyisästi, että olin niin valmis kuin minun koskaan voitiin toivoa olevan.
Sitten rouva Prinsloo, joka ymmärsi zulujen kuninkaan olevan edessään, astui häntä kohti sateenvarjoaan heiluttaen. Tarttuen kädestä Halstead'ia, joka ymmärsi hollantia, hän pakoitti tämän kääntämään erään lausunnon, joka oli Dingaanille osoitettu.
Jos hän olisi kääntänyt sen sanallisesti sellaisena kuin se rouva Prinsloon huulilta lähti, olisimme viidessä minuutissa kaikki olleet hengettöminä, mutta onneksi tämä onneton nuori mies oli oppinut jonkunverran käärmeen viekkautta oleskelunsa aikana zulujen keskuudessa ja muutteli hänen voimakkaita lausetapojaan. Tämän puheen ytimenä oli, että Dingaan oli mustasydäminen ja verenhimoinen roisto, jota Kaikkivaltias ennemmin tai myöhemmin rankaisisi (kuten Hän todella tekikin), ja että, jos hän koskisi hiuskarvaankaan hänen tai hänen kumppaniensa päässä, buurit, hänen maanmiehensä koettaisivat olla Kaikkivaltiaan apulaisina tässä asiassa. Halsteadin kääntäminä zulukielelle hänen sanansa kuuluivat, että Dingaan oli suurin kuningas koko maailmassa. Ei todellakaan ollut nyt eikä ennen hänen vertaistaan kuningasta voimassa, viisaudessa tai ruumiin kauneudessa, ja että, jos hänen kumppaneineen oli kuoltava, hänen loistonsa näkeminen lohdutti heitä kuolemassa.