Silloin pyövelit kauhusta kiljahtaen iskivät häntä, ja hän kuoli. Kun syntyi hiljaisuus, katsahdin ylös ja näin kuninkaan, joka oli käynyt likaisen keltaiseksi väriltään pelosta, sillä hän oli hyvin taikauskoinen, vapisevan ja pyyhkivän hikeä otsaltaan.
"Olisit voinut jättää taikurin eloon", hän sanoi vapisevalla äänellä pääpyövelille, joka oli valmis taittamaan lisäksi kolme niskaa peloittavan nuijansa iskulla. "Hullu, minä olisin saanut kuulla lopun hänen valheellisesta sanomastaan."
Mies vastasi nöyrästi, että hän arveli parhaaksi, että se jäisi sanomatta, ja hävisi näkyvistä niin pian kuin mahdollista. Tässä yhteydessä huomautettakoon, että Dingaan omituisesta sattumasta todellakin surmattiin noin kolmekymmentä kuukautta myöhemmin. Mopo, hänen kenraalinsa, joka tappoi hänen veljensä Chaka'n, tappoi hänet myöskin Chakan pojan, Umslopogaas'in avulla. Vuosia myöhemmin Umslopogaas kertoi minulle tämän tyrannin kauheasta kuolemasta kummitusten ahdistamana, mutta tietenkään hän ei voinut tarkalleen sanoa, minä päivänä se tapahtui. Sentähden en tiedä, oliko ennustus ehdottaman täsmälleen täyttynyt.
Nuo kolme uhria lepäsivät kuolleina Kuolemankummun syvennyksessä. Toinnuttuaan kuningas heti antoi määräyksen, että katselijoiden oli vetäydyttävä taaksepäin paikoille, mistä he korppikotkia pelkäämättä saattoivat nähdä, mitä tapahtui. Buurit sotilasosaston saattamina, joita oli komennettu surmaamaan heidät heti, jos he yrittäisivät paeta, menivät toista tietä ja Dingaan zuluineen toista, jättäen Hansin ja minut yksin pensaikkomme taakse. Kun valkoiset kulkivat ohitseni, toivotti rouva Prinsloo minulle iloisella äänellä hyvää onnea, vaikka saatoin nähdä hänen vanhan käsiraukkansa vapisevan ja hänen kuivaavan silmiään vatdoek'illa. Henri Marais myöskin murtuneella äänellä rukoili minua ampumaan suoraan hänen tyttärensä vuoksi. Sitten tuli Marie, kalpeana, mutta tyynenä, ja katseli sanaakaan sanomatta silmiini sekä koetteli taskuaan, missä tiesin pistoolin olevan kätkössä. Muihin heistä en kiinnittänyt mitään huomiota.
Hetki, kauhea koetuksen hetki oli vihdoin tullut. Epätietoisuus ja odotus olivat kauheat kestää! Tuntui ikuisuudelta aika ennenkuin ensimmäinen täplä, jonka tiesin korppikotkaksi, ilmestyi tuhannen jalan päähän yläpuolelleni ja alkoi laskeutua suuria kaartoja tehden. "Oh, baas", sanoi Hans onnettomana, "tämä on pahempaa kuin hanhien ampuminen Hanhirotkossa. Silloin te saatoitte menettää ainoastaan hevosenne, mutta nyt — —."
"Ole hiljaa", kuiskasin, "ja anna minulle pyssy."
Korppikotka leijaili ja laskeutui, laskeutui ja leijaili. Loin silmäyksen buureihin päin ja näin heidän kaikkien olevan polvillaan. Silmäilin zuluja ja näin heidän odottavan hartaudella, jommoisella he luullakseni eivät koskaan ennen olleet mitään odottaneet, sillä heille tämä oli uutta kiihoitinta. Sitten kiinnitin silmäni lintuun.
Se oli tehnyt viimeisen kierroksensa. Ennenkuin se syöksyi alas, se riippui isoilla levitetyillä siivillään, kuten toiset olivat tehneet, pää minua kohti ojennettuna. Vedin syvään henkeä, kohoitin pyssyn, tähtäsin kuolettavaan paikkaan sen rinnassa ja kosketin liipasinta. Kun panos laukesi, näin korppikotkan tekevän jonkinlaisen kääntöliikkeen taaksepäin. Heti senjälkeen kuulin äänekkään läiskäyksen ja ilon värähdys kulki lävitseni, sillä luulin kuulan osuneen päämääräänsä. Mutta, voi! Niin ei ollut käynyt.
Läiskähdyksen sai aikaan ilma, joka kuulan tieltä hajaantuen löi siipien jäykkiä sulkia vastaan. Jokainen, joka on ampunut suuria lintuja siipeen, tuntee tämän äänen. Lintu ei pudonnut, vaan tointui pian. Ymmärtämättä tämän epätavallisen melun merkitystä se pudotti itsensä rauhallisesti maahan ja istuutui ruumiiden läheisyyteen, iskien tavalliseen tapaan nokkansa maahan ja juosten muutamia askelia kuten toiset olivat samana iltapäivänä tehneet. Ilmeisesti se oli aivan vahingoittumaton.
"Harhaan!" sanoi Hans huokaisten tarttuessaan pyssyyn ladatakseen sen. "Oi, miksi ette heittänyt kiveä siihen ensimmäiseen kasaan?"