Aikaisin seuraavana aamuna me kokosimme härkämme, jotka, vaikkakin vielä olivat jaloistaan kipeitä, olivat nyt täysin syötettyjä ja jonkun verran levähtäneitä. Tuntia tai paria myöhemmin aloimme matkamme, sillä Dingaanilta oli tullut sana, että meidän oli heti lähdettävä. Myöskin hän lähetti meille oppaita päällikkö Kambulan komennuksessa näyttämään meille tietä Natal'iin.
Söin sinä päivänä aamiaista kunnianarvoisan mr Owen'in ja hänen väkensä kanssa, koettaen taivuttaa hänet lähtemään pois kanssamme, koska en pitänyt Zulumaata turvallisena paikkana valkoisille naisille ja lapsille. Tehtäväni ei johtanut hedelmälliseen tulokseen. Mrs Hulley, poissaolevan tulkin vainio, jolla oli kolme pienokaista, miss Owen ja palvelija, Jane Williams olivat kaikki kylläkin halukkaita noudattamaan ehdotustani. Mutta mr ja mrs Owen, joissa hehkui oikea lähetyssaarnaajien innostus, eivät tahtoneet kuulla asiasta puhuttavan. He sanoivat, että Jumala suojelisi heitä. He olivat olleet maassa vain muutamia viikkoja ja olisi sekä raukkamaista että petturimaista paeta. Retiefin murhaamisen jälkeen he muuttivat mieltään — varsin vähäpätöinen moite heille — ja pakenivat yhtä nopeasti kuin muutkin.
Kerroin mr Owen'ille, kuinka vähällä olin ampua Dingaanin, jossa tapauksessa he olisivat kaikki saaneet surmansa meidän kanssamme. Tämä uutinen pelästytti häntä suuresti. Hän piti minulle ankaran saarnan verenhimoisuuden ja kostonhalun synnillisyydestä. Huomatessani niinollen, että me katselimme asioita eri näkökannalta ja että oli hyödytöntä tuhlata sanoja todistelemiseen, lausuin hyvästi ja toivotin onnea hänelle ja hänen väelleen ja lähdin kulkemaan tietäni, vähintäkään aavistamatta, kuinka pian uudelleen tapaisimme toisemme.
Tuntia myöhemmin lähdimme liikkeelle. Kulkien ohi tuon kirotun Hloma Amabutu'n kukkulan, missä näin muutamia kylläisiä korppikotkia kivillä makaamassa, saavuimme Suuren Kraalin portille. Täällä näin hämmästyksekseni Dingaanin muutamien neuvosmiestensä ja aseellisen yli satamiehisen vartioston ympäröimänä istumassa kahden suuren maitopuun varjossa. Peläten petosta pysäytin vaunut ja neuvoin buureja lataamaan pyssynsä sekä olemaan valmiit pahimman varalta. Suunnilleen minuuttia myöhemmin nuori Thomas Halstead saapui ilmoittaen, että Dingaan halusi puhutella meitä. Kysyin häneltä, merkitsikö se sitä, että meidät aiottiin surmata. Hän vastasi: "Ei, te olette aivan turvattuja." Kuningas oli saanut joitakin uutisia, jotka olivat saattaneet hänet hyvälle tuulelle valkoisia kohtaan, ja hän halusi lausua meille jäähyväiset, siinä kaikki.
Me jatkoimme siis rohkeasti matkaamme sinne, missä Dingaan oli, ja pysäytettyämme vaunumme menimme yhtenä miehenä hänen luoksensa. Hän tervehti meitä varsin ystävällisesti ja ojensi vielä lihavan kätensä puristettavakseni.
"Macumazahn", hän sanoi, "vaikka se minulle maksoikin useita härkiä, olen iloinen, että taikavoimasi eilen teki sinusta voittajan. Jollei niin olisi käynyt, olisin surmannut kaikki nämä ystäväsi, mikä olisi aiheuttanut sodan minun ja amaboona'in välillä. No, tänä aamuna olen saanut tietää, että nämä amaboonat aikovat lähettää minun luokseni ystävällisen lähetystön erään suuren päällikkönsä johtamana, ja luulen sinun tapaavan heidät tiellä. Annan sentähden tehtäväksesi ilmoittaa heille, että he voivat pelotta jatkaa matkaansa, sillä minä otan heidät hyvin vastaan ja kuuntelen kaikkea, mitä heillä on sanottavaa."
Vastasin tekeväni sen.
"Hyvä", hän vastasi. "Aion lähettää mukaasi kaksitoista härkää, kuusi niistä sinun ravinnoksesi matkalla ja kuusi lahjaksi amaboonain lähetystölle. Myöskin annan päällikölleni Kambulalle tehtäväksi saattaa teidät turvallisesti Tugela-joen yli."
Kiitin häntä ja käännyin lähteäkseni, kun hänen silmänsä äkkiä kiintyivät Marie'en, joka — tyhmästi kylläkin — käytti tilaisuutta tullakseen toisten joukosta luokseni puhumaan jostakin, — en muista, mistä.
"Macumazahn, onko tämä se tyttö, josta puhuit minulle?" kysyi
Dingaan; "hän, jonka aiot naida?"