Sitten hänen silmänsä osuivat minuun, enkä luule koskaan nähneeni miehen kasvojen täydellisemmin muuttuvan. Hänen puheensa taukosi, väri katosi hänen poskiltaan, jättäen ne kellertäviksi, mikä on ominaista portugalilaista syntyperää oleville henkilöille; hänen ojennettu kätensä putosi sivulle.
"Allan Quatermain!" hän huudahti. "Minä luulin teidän kuolleen."
"Kuten varmaan olisinkin, mynheer Pereira, kahdesti, jos teidän suunnitelmanne olisivat onnistuneet", vastasin.
"Mitä tarkoitatte, Allan?" yhtyi puheeseen Retief.
"Kerron teille, mitä hän tarkoittaa", huudahti rouva Prinsloo, pudistaen lihavaa nyrkkiään Pereiralle. "Tuo keltainen koira on kahdesti yrittänyt murhata Allanin — Allanin, joka pelasti hänen henkensä ja myöskin meidän. Kerran hän laukaisi häntä kohti eräässä kallionrotkossa, mutta kuula raapaisi vain hänen poskeaan; katsokaa, tuossa näkyy sen jättämä naarmu. Kerran hän taasen ryhtyi salahankkeisiin zulujen kanssa saadakseen hänet hengiltä; hän nimittäin uskotteli Dingaanille hänen olevan pahantekijän ja taikurin, joka tuottaisi kirousta hänen maalleen."
Nyt Retief silmäili Pereiraa.
"Mitä teillä on tähän sanomista?" hän kysyi.
"Mitä minulla on sanomista?" toisti Pereira, toinnuttuaan hämmästyksestään. "Se minulla vain on sanottavana, että se on vale tai väärinkäsityksestä johtunut. Minä en koskaan missään rotkossa ole ampunut mynheer Allania. Onko otaksuttavaa, että olisin niin tehnyt, kun hän juuri oli hoitamisellaan palauttanut minut takaisin elämään? En koskaan ole zulujen kanssa vehkeillyt hänen henkeään vastaan, mikä samalla olisi merkinnyt enoni ja serkkuni sekä kaikkien heidän seuralaistensa kuolemaa. Olisinko niin hullu, että sellaiseen ryhtyisin?"
"Ette hullu, vaan häikäilemätön", kirkui rouva. "Sanon teille, mynheer Retief, ettei se ole mikään valhe. Kysykää noilta toisilta", hän lisäsi, vedoten kumppaneihinsa, jotka — Marais'ta lukuunottamatta — yhteen ääneen vastasivat:
"Ei, se ei ole vale."