"Minä ihmettelen, oletteko te, Henri Marais, hullu vaiko ainoastaan ilkeä", hän sanoi. "Voidaksenne kirota omaa suloista tytärtänne — ainoaa lastanne, joka aina on teille ollut hyvä — teidän täytyy olla jompikumpi. No, koska maanantaina ratsastatte mukanani, pyydän teitä pitämään luontoanne hieman kurissa, ettei siitä olisi huolestuttavia seurauksia meille sekä teille itsellenne. Mitä sinuun tulee, Marie, rakkaani, älä ole huolissasi senjohdosta, että villieläin on koettanut puskea sinua sarvillaan, vaikkakin se sattuu olemaan isäsi. Maanantaiaamuna vapaudut hänen tahtonsa alaisuudesta oman tahtosi herraksi, ja sinä päivänä minä vihin sinut täällä Allan Quatermainin kanssa. Siihen mennessä luulen sinulle olevan turvallisinta pysytellä poissa tämän isän läheisyydestä, joka saattaisi ryhtyä leikkaamaan kurkkuasi tuon tupakan sijasta. Rouva Prinsloo, olkaa hyvä ja pitäkää silmällä Marie Marais'ta ja tuokaa hänet ensi maanantaiaamuna eteeni vihittäväksi. Siihen asti minä päällikkönä asetan teille, Henri Marais, vartioston, määräyksellä pidättää teidät tarpeen tullen. Nyt neuvon teitä tekemään pienen kävelyretken, ja tyynnyttyänne pyytämään Jumalalta anteeksi mielettömiä sanojanne, etteivät ne kävisi toteen ja vetäisi teitä itseänne tuomiolle."
Sitten me kaikki lähdimme, jättäen Henri Marais'n jatkamaan tupakan leikkelemistään.
Sunnuntaina tapasin Marais'n leirissä kävelyllä, Retiefin asettaman vartioston seuraamana. Hämmästyksekseni hän tervehti minua melkein sydämellisesti.
"Allan", hän sanoi, "sinun ei pidä ymmärtää minua väärin. En todella toivo pahaa Marielle, jota rakastan enemmän kuin omaa elämääni. Jumala yksin tietää, kuinka suuresti häntä rakastan. Mutta annoin lupaukseni hänen serkulleen, Hernanille, ainoan sisareni ainoalle pojalle, ja te ymmärtänette, etten voi rikkoa tätä lupausta, vaikka Hernan onkin tuottanut minulle pettymyksen monessa suhteessa — niin, hyvin monessa suhteessa. Mutta jos hän on kehno, jollaiseksi häntä sanotaan, johtuu se hänen suonissaan virtaavasta portugalilaisesta verestä, ja sitä onnettomuutta hän ei voi auttaa, tokko voikaan? Mutta olkoon hän kehno tai ei, niin rehellisenä miehenä minun on pidettävä lupaukseni, eikö niin? Sinun on, Allan, myöskin muistettava, että olet englantilainen, ja se on vika, jota et voi toivoa minun antavan anteeksi, vaikka itse kohdaltasi olisitkin kunnon nuorukainen. Jos taasen kohtalo on määrännyt, että sinä nait Marien ja synnytät hänelle englantilaisia lapsia — Jumala varjelkoon! ajatellapa sitä: englantilaisia lapsia! — niin silloin ei asiasta enään ole mitään sanottavana. Älä muistele sanoja, jotka lausuin Marielle. Kun minä suutun, syöksyy jonkinlainen veritulva aivoihini, ja sitten unohdan, mitä olen sanonut", ja hän ojensi kätensä minulle.
Minä puristin sitä ja vastasin ymmärtäväni, ettei hän ollut itsensä herra, kun hän lausui ne kauheat sanat, jotka sekä minä että Marie halusimme unohtaa.
"Toivon, että tulette huomenna vihkiäisiimme", jatkoin, "ja pyyhitte pois nuo sanat isällisellä siunauksellanne."
"Huomenna! Aiotko tosiaankin mennä naimisiin huomenna?" hän huudahti, kalpeiden kasvojensa hermostuneesti värähtäessä. "Oi, Jumala, toisen miehen kuvittelin näkeväni seisomassa Marien vieressä. Mutta hän ei nyt ole täällä; hän on häväissyt ja hyljännyt minut. No, minä tulen, jos vanginvartijani se sallivat. Hyvästi, sinä huomispäivän onnellinen sulhanen, hyvästi."
Hän kääntyi ympäri ja poistui, vartijoittensa seuraamana, joista yksi pyyhkäisi otsaansa ja puisti päätään hyvin merkitsevästi ohimennessään.
Luulen, että se sunnuntai tuntui elämäni pisimmältä päivältä. Rouva Prinsloo tuskin salli minun vilaukselta nähdä Marieta, koska hän jotenkin oli saanut päähänsä, ettei ollut tavallista eikä myöskään onnellista, että morsian ja sulhanen tapaisivat toisensa avioliittonsa edellisenä iltana. Kulutin siis aikaani niin hyvin kuin taisin. Ensiksi kirjoitin pitkän kirjeen isälleni — kolmannen koko aikana lähettämistäni — kertoen kaiken, mitä tulisi tapahtumaan sekä lausuen suruni siitä, ettei hän voinut olla läsnä vihkiäkseen meidät ja antaakseen meille siunauksensa.
Tämän kirjeeni annoin eräälle kauppiaalle, jonka seuraavana aamuna piti matkustaa lahdelle, ja pyysin häntä sopivassa tilaisuudessa toimittamaan sen perille.