Täytettyäni tässä suhteessa velvollisuuteni lähdin tarkastamaan hevosia, jotka aioin ottaa mukaani Zulumaahan; niitä oli kolme, kaksi minua varten ja yksi Hansille, joka seurasi minua jälkiratsastajana. Myöskin satulat, satulapussit, pyssyt ja ampumatarpeet oli tutkittava, mikä kaikki vei jonkunverran aikaa.
"Te lähdette viettämään kummallisella tavalla wittebroodsweek'ia (valkoisen leivän viikkoa eli toisin sanoen kuherruskuukautta), baas", sanoi Hans, katsoen ilkamoiden minuun pienillä silmillään. "Jos minut huomenna vihittäisiin avioliittoon, niin kyllä minä jäisin kultani kanssa muutamaksi päiväksi, ja ratsastaisin pois johonkin muualle vasta sitten, kun olisin häneen väsynyt, erittäinkin, jos tämä jokin muu paikka sattuisi olemaan Zulumaassa, missä ollaan niin mieltyneitä ihmisten tappamiseen."
"Olen vakuutettu siitä, että sinä niin tekisit, Hans. Voit olla varma, että minä tekisin samoin, jos voisin. Mutta näethän, että päällikkö haluaa minua tulkiksi, ja velvollisuuteni on siis lähteä hänen mukaansa."
"Velvollisuus, mitä on velvollisuus, baas? Rakkauden ymmärrän. Rakkaudesta teihin seuraan mukananne, mutta myöskin pelosta, että toimittaisitte minulle selkäsaunan, jos kieltäytyisin. Muuten varmasti pysyisin täällä leirissä, missä on runsaasti syötävää ja vähän työtä; saman tekisin myös teidän sijassanne rakkaudesta tähän valkoiseen neitiin. Mutta velvollisuus — se on hullunkurinen sana, joka saattaa miehen ennen aikojaan hautaan ja jättää hänen tyttönsä muille."
"Tietysti sinä, Hans, et ymmärrä enempää kuin te värilliset yleensäkään, mitä kiitollisuus on. Mutta mitä sinä tästä matkastamme ajattelet? Pelkäätkö?"
Hän kohautti olkapäitään. "Hiukan kenties, baas. Ainakin pelkäisin, jos ajattelisin huomispäivää, mitä en kuitenkaan tee, koska tässä päivässä on minulle tarpeeksi ja koska sellaisen ajatteleminen, mitä ei tiedä, laittaa pään kipeäksi. Dingaan ei ole mikään lempeä mies, baas; mehän näimme sen, eikö niin? Hän on metsästäjä, joka tietää, miten asettaa ansansa. Sitäpaitsi hänellä on luonaan baas Pereira auttamassa. Todennäköisesti teidän siis olisi paljon mukavampaa suudella täällä Marie neitiä. Miksi ette sano, että olette loukannut jalkanne ettekä voi juosta? Ei olisi suuri vaiva kävellä kainalosauvojen varassa päivän tai pari; kun päällikkö olisi mennyt, saattaisi jalkanne parantua ja voisitte heittää sauvat pois."
"Mene pois, saatana, minun tyköäni", mutisin itsekseni ja aioin antaa Hansin kuulla ajatukseni, kun mieleeni johtui, että hän miesparka katseli asioita omalta näkökannaltaan eikä häntä siitä voinut moittia. Sitäpaitsi, kuten hän sanoi, hän rakasti minua ja ehdotti vain sellaista, mikä tuottaisi minulle viihdytystä ja takaisi turvallisuuteni. Kuinka saatoin luulla, että hänen mielenkiintoaan herättäisi Dingaanin luo tehtävän diplomaattisen lähetysmatkan onnistuminen tai että hän siitä ylipäänsä ajattelisi muuta kuin, että se oli uhkarohkea yritys? Sanoin siis ainoastaan:
"Hans, jos sinä pelkäät, on parasta, että jäät tänne. Voin helposti hankkia jonkun muun jälkiratsastajaksi."
"Onko baas minuun suuttunut, kun hän puhuu noin?" kysyi hottentotti. "Enkö aina ole ollut hänelle uskollinen; ja jos minut surmattaisiinkin, mitä se tekee? Enkö ole sanonut, etten ajattele huomista päivää ja että meidän kerran täytyy kaikkien nukkua viimeiseen uneen? Vaikka baas minua löisikin, tulen kuitenkin hänen mukanaan. Mutta, baas" — tämän hän lausui hyväilevällä äänellä — "voisitte antaa minulle hiukan viinaa, juodakseni tänä iltana terveydeksenne. On kovin hyvä päästä humalaan, kun pitkät ajat jälkeen päin saa olla raittiina tai kenties kuolleena. Sitä olisi hauska muistella kerran henkenä tai valkosiipisenä enkelinä, jollaisesta vanha baas, teidän isänne, tapasi kertoa meille pyhäkoulussa."
Huomatessani Hansin olevan toivottoman lähdin pois ja jätin hänet lopettamaan matkavalmistuksiamme.