"Ei minulla muuta syytä ole kuin se, että mies, joka voi asettaa kahdentoista ihmisen hengen riippuvaksi jonkun taidosta ampua lintuja siipeen ja joka voi surmauttaa ihmisiä näiden lintujen syötiksi, kykenee mihin tahansa. Sitäpaitsi hän sanoi, ettei hän rakastanut teitä buureja, ja mitä syytä hänellä siihen olisikaan?"
Kaikkiin ympärillä seisoviin näytti tämä todistus vaikuttaneen. He joka tapauksessa siirtyivät lähemmäksi Retief'iä odottaen kiihkeästi hänen vastaustaan.
"Varmaankin", vastasi päällikkö, joka, kuten olen maininnut, oli kiihdyksissä sinä iltana, "varmaankin ne englantilaiset lähetyssaarnaajat ovat myrkyttäneet kuninkaan mielen meille vihamieliseksi. Myöskin", lisäsi hän epäluuloisesti, "luulen sinun maininneen, Allan, että kuningas piti sinusta ja aikoi säästää sinut siinäkin tapauksessa, että hän olisi surmannut kumppanisi, vain sentähden, että sinä olet englantilainen. Onko varma, ettet tiedä enempää kuin sen, minkä katsot hyväksi meille kertoa? Onko Dingaan kenties uskonut sinulle jotain juuri sentähden, että olet englantilainen?"
Huomasin, että nämä sanat kiihdyttivät kokoontuneita buureja, joissa rotuennakkoluulot ja äskeiset tapahtumat olivat synnyttäneet vahvan epäluottamuksen kaikkiin brittiläissyntyisiin, ja kovin suuttuneena vastasin:
"Päällikkö, Dingaan ei uskonut minulle mitään, paitsi että eräs kafferien poppamies, nimeltä Zikali, jota en koskaan nähnyt, oli varoittanut häntä surmaamasta englantilaista. Sentähden hän halusi säästää minut, vaikka muuan kansaasi kuuluva, Hernan Pereira, oli kuiskannut hänen korvaansa, että minut olisi surmattava. Kuitenkin sanon suoraan, että pidän teitä hulluna, jos lähdette tämän kuninkaan luo, jolla on niin laaja valta. Olen sentään itse valmis tekemään niin parin kolmen muun seurassa. Antakaa minun siis mennä koettaakseni taivuttaa hänet allekirjoittamaan tämän maata koskevan sopimuksen. Jos minä saan surmani tai epäonnistun, voitte astua tilalleni ja koettaa paremmalla menestyksellä."
"Allemachte!" huudahti Retief. "Sepä kaunis uhraus! Mutta mitä takeita minulla on siitä, ettei sopimus, kun sen saamme lukeaksemme, luovuta kaikkea maata teille englantilaisille eikä meille buureille? No, älähän nyt toki näytä noin vihaiselta. Sanani eivät olleet aivan oikein valittuja, sillä sinä olet rehellinen, olkootpa muut heimolaisesi minkälaisia tahansa. Allan poikaseni, sinä, joka olet rohkea mies, pelkäät tätä retkeä. Mistä ihmeestä se oikein johtuu? Aha, nytpä tiedän. Olin unohtanut. Sinä aiot huomisaamuna naida ihanan tytön eikä ole luonnollista, että haluaisit viettää seuraavat kaksi viikkoa Zulumaassa. Ettekö näe, veljet, että hän haluaa päästä eroon, koska hän aikoo mennä naimisiin, ja sentähden hän koettaa peloitella meitä kaikkia? Kun me olimme menossa naimisiin, olisimmeko halunneet heti lähteä vierailulle jonkun haisevan villi-ihmisen luo? Olen iloinen, että tulin ajatelleeksi tätä juuri, kun aioin alkaa muuttaa hänen synkkää väriään aivankuin kameleonttia mustalla hatulla, sillä se selittää kaiken", ja hän löi reiteensä leveällä kämmenellään ja purskahti jyrisevään nauruun.
Koko ympärillä seisoskeleva buurijoukko alkoi myöskin nauraa meluavasti, sillä tämä alkeellinen pila miellytti heitä. Sitäpaitsi heidän hermonsa olivat jännityksessä; he myöskin pelkäsivät tätä retkeä, ja olivat sentähden iloisia voidessaan huojentaa mieltään bukoolisella iloisuudella. Kaikki selvisi heille nyt. Tuntien kunnia-asiakseni lähteä lähetystön mukana, koska olin heidän ainoa tulkkinsa, minä kekseliäänä veitikkana koetin pelata heidän pelkuruutensa kustannuksella, estääkseni lähdön, jotta saisin viettää viikon tai pari vasta naidun vaimoni seurassa. He huomasivat sen ja osasivat antaa pilalle oikean arvon.
"Hän on heikko, tämä pieni englantilainen", huusi eräs.
"Älä suutu häneen. Me olisimme itse tehneet samoin", vastasi toinen.
"Jättäkää hänet tänne", sanoi kolmas. "Eivät edes zulut lähetä äsken naineita miehiä palvelukseen."