"Niin", vastasi Marie.
"Hyvä, nyt alkakaamme", ja hän avasi kirjansa sekä, pitäen sitä valoa kohti, alkoi lukea tai pikemmin tavailla avioliittokaavaa.
Samassa hän takertui kiinni, — sillä useimpien sen ajan buurien tavoin hän ei ollut mikään suuri kirjanoppinut —, ja huudahti:
"Tulkaa joku auttamaan minua näissä vaikeissa sanoissa."
Kun ketään ei vapaaehtoisesti ilmaantunut, ojensi Retief kirjan minulle, sillä hän tiesi, ettei Marais auttaisi häntä, ja sanoi:
"Sinä olet kirjanoppinut, Allan, koska olet papin poika. Jatka sinä lukemista, kunnes tulemme tärkeisiin kohtiin, ja minä sanelen jäljessäsi, mikä on aivan yhtä hyvä ja aivan lainmukaista."
Minä luin — Jumala tietää, kuinka, sillä tilanne oli varsin kiusallinen — kunnes tulin ratkaiseviin kysymyksiin, jolloin annoin kirjan takaisin.
"Oh", sanoi Retief, "tämähän on varsin helppoa. No, Allan, otatko siis tämän naisen vaimoksesi?"
Vastasin myöntävästi, ja kysymys toistettiin Marielle, joka samaten vastasi myöntävästi.
"No niin, asia on siis selvä", sanoi Retief, "sillä en tahdo teitä vaivata kaikenlaisilla rukouksilla, joita lausumaan en tunne itseäni kyllin papilliseksi. Ei, yhden seikan unohdin. Onko teillä sormus?"