Siten puolituntinen kului liiankin nopeasti, emmekä sanaakaan saaneet vaihtaa kahdenkesken. Vihdoin minä epätoivoissani, kun näin Hansin jo odottelevan hevosineen, vedin Marien sivulle, viitaten jokaista pysymään paikoillaan.
"Rakkahin vaimoni", virkoin katkonaisin sanoin, "meidän avioelämämme alkaa omituisesti, mutta sitä ei voi auttaa, kuten näet."
"Ei, Allan", hän vastasi, "sitä ei voi auttaa. Mutta toivoisin sydämeni olevan onnellisemman matkasi johdosta kuin se tällä hetkellä on. Minä pelkään Dingaania, ja, jos jokin onnettomuus kohtaisi sinua, kuolisin murheeseen."
"Miksi sitten jokin onnettomuus minua kohtaisi, Marie? Me olemme luja ja hyvin asestettu joukko, joten Dingaan kohtelee meitä rauhallisesti."
"En tiedä, mieheni, mutta sanotaan Hernan Pereiran oleskelevan zulujen keskuudessa, ja hän vihaa sinua."
"Sitten hänen on parasta pitää huoli käytöksestään, tai hän ei kauan enään vihaa ketään", vastasin tuikeasti, sillä sisuni nousi ajatellessani tätä miestä ja hänen petoksiaan.
"Rouva Prinsloo", huusin jonkun matkan päässä olevalle vanhalle naiselle, "olkaa hyvä ja tulkaa tänne kuuntelemaan. Ja, Marie, kuuntele sinä myöskin. Jos sattumalta kuulisin jonkun uhkaavan turvallisuuttanne ja lähettäisin jonkun luotettavan henkilön mukana sanan, että teidän esimerkiksi on vetäydyttävä jonnekin muualle tai piilouduttava, luvatkaa minulle tottelevanne sitä kyselyittä."
"Tietysti minä sinua tottelen, rakas mieheni. Enkö juuri ole vannonut sellaisen valan?" sanoi Marie alakuloisesti hymyillen.
"Niin teen minäkin, Allan", sanoi rouva Prinsloo; "en sentähden, että olisin jotain vannonut, vaan sentähden, että tiedän hartioillanne lepäävän kunnon pään. Samoin tulee tekemään mieheni ja muut joukkueemme jäsenet. Tosin en voi aavistaa, miksi arvelette tarpeelliseksi lähettää sanan, ellette tiedä jotain, joka meiltä on salattu", lisäsi hän terävästi. "Sanotte, ettette tiedä; no, ei ole luultavaa, että kertoisitte meille, vaikka tietäisittekin. Kas! Huudetaan jo; teidän täytyy lähteä. Tule, Marie, niin menemme katsomaan heidän lähtöään."
Saavuimme paikalle, missä lähetyskunta oli lähtövalmiina hevostensa selässä, ja ennätimme juuri parhaiksi kuulemaan Retiefin puheen väelleen, — tai paremmin sanoen viimeiset sanat siitä.