Sitten hän astui esiin ja paiskasi kättä kuninkaalle, jonka luona hän jo aikaisemmin oli käynyt, kuten muistettaneen.
Tämän jälkeen indaba eli haastattelu alkoi, mitä en kuitenkaan ryhdy esittämään kokonaisuudessaan, sillä se kuuluu historian tehtäviin. Riittää mainitessani, että Dingaan, kiitettyään Retiefiä karjan palauttamisesta, kysyi, missä oli päällikkö Sikonyela, joka ne oli varastanut, sillä hän halusi surmata tämän. Kun hän sai tietää, että Sikonyela oli jäänyt omaan maahansa, hän tuli — tai ainakin oli tulevinaan — vihaiseksi. Sitten hän kysyi, missä ne kuusikymmentä hevosta olivat, jotka hän oli kuullut meidän anastaneen Sikonyelalta, sillä ne oli luovutettava hänelle.
Retief, vastauksen sijasta, silitti harmaata tukkaansa ja kysyi, luuliko Dingaan häntä lapseksi, koska vaati hevosia, jotka eivät hänelle kuuluneet. Hän lisäsi, että nämä hevoset oli palautettu buureille, joilta Sikonyela oli ne varastanut.
Kun Dingaan oli lausunut olevansa tyytyväinen tähän vastaukseen, nosti Retief kysymyksen sopimuksesta. Kuningas kuitenkin vastasi, että valkoiset miehet olivat vastikään saapuneet ja hän halusi nähdä heidän tanssivan oman tapansa mukaan. Asia saisi niin ollen jäädä lepäämään johonkin toiseen päivään.
Lopuksi buurit "tanssivat" hänen huvikseen. Toisin sanoen, he jakautuivat kahteen ryhmään ja ajoivat toisiaan täyttä laukkaa, ampuen pyssyillään ilmaan, mikä näytelmä näytti täyttävän kaikki läsnäolijat ihailulla ja pelolla. Kun he pysähtyivät, pyysi kuningas heitä jatkamaan ja ampumaan sata laukausta kukin, mutta Retief kieltäytyi, sanoen ettei hänellä enään ollut voimia tuhlata.
"Mihin te voimia tarvitsette rauhallisessa maassa?" kysyi Dingaan epäluuloisesti. Retief vastasi minun välitykselläni: "Tappaaksemme riistaa ravinnoksemme tai puolustautuaksemme, jos jotkut paha-aikeiset miehet hyökkäisivät kimppuumme."
"Siinä tapauksessa niitä ei täällä tarvita", sanoi Dingaan, "sillä minä annan teille ravinnon, ja kun minä, kuningas, olen ystävänne, ei kukaan Zulumaassa uskalla olla vihamiehenne."
Retief sanoi olevansa iloinen kuullessaan sen ja pyysi lupaa vetäytyä buurien kanssa leiriinsä portin ulkopuolelle, koska he kaikki olivat ratsastuksesta väsyneitä. Tähän Dingaan myöntyi, ja me sanoimme hyvästi ja lähdimme. Ennenkuin saavuin portille, saavutti minut sanantuoja — muistaakseni oli se vanha ystäväni Kambula — ja ilmoitti, että kuningas halusi puhua kanssani kahdenkesken. Vastasin hänelle, etten voinut puhua kuninkaan kanssa kahdenkesken ilman päällikköni lupaa. Siihen Kambula sanoi:
"Tule mukaani, Macumazahn pyydän sinua, sillä muussa tapauksessa sinut viedään väkivalloin."
Nyt käskin Hansin nelistämään Retiefin luo kertomaan pulastani, sillä näin jo zulujen ryhtyvän minua piirittämään Kambulan antamaa merkkiä noudattaen. Hän teki niin, ja pian Retief itse palasi yhden ainoan miehen seuraamana ja kysyi minulta, mistä nyt oli kysymys. Ilmoitin hänelle kääntämällä Kambulan sanat, jotka tämä toisti hänen läsnäollessaan.