"Vaimosi!" hän huudahti vihastuneena. "Kautta mustan paholaisen pään, oletko uskaltanut tehdä vaimoksesi hänet, jota minä halusin? No, sanohan, poika, sinä taitava Yövalvoja, sinä pieni valkoinen muurahainen, joka työskentelet pimeässä ja pujahdat esiin tunnelisi päästä vasta sitten kun se on valmis, sinä taikuri, joka taikakeinoillasi voit siepata koko maailman mahtavimman kuninkaan kädestä hänen saaliinsa — sillä taikakeinollasi sinä, Macumazahn, surmasit ne korppikotkat Hloma Amabutu'n kukkulalla, et kuulilla — sanohan, miksi en tekisi sinusta loppua heti paikalla tämän tempun tähden?"
Minä ristin käteni ja katselin häntä. Muodostimme varmaankin kummallisen vastakohdan, tämä suurikokoinen musta tyranni, jolla oli kuninkaallinen ryhti - sillä se minun totuuden nimessä on myönnettävä - ja jonka viittauksesta satojen tie kulki kuolemaan, ja minä, ainoastaan vähäpätöinen valkoinen poika, sillä ulkomuodostani ei ainakaan voinut mitään muuta päättää.
"Oi, Dingaan", sanoin kylmästi, koska tiesin, että ainoa, mitä saatoin tehdä, oli pysytellä kylmäverisenä. "Vastaan sinulle suuren päällikköni, Retief'in, sanoilla. Pidätkö minua lapsena, että antaisin oman vaimoni sinulle, jolla jo on niin monta? Sitäpaitsi sinä et voi surmata minua, sillä minulla on kapteenisi Kambulan sana, että olen turvattu luonasi."
Tämä vastaus näytti huvittavan häntä. Joka tapauksessa hänen vihastuksensa kääntyi nauruksi, mikä melkein lapsellinen mielialan muutos on ominaista kaikille villikansoille.
"Sinä olet nopsa kuin sisilisko", hän sanoi. "Miksi minä, jolla on niin monta vaimoa, haluaisin vielä yhden, joka varmasti vihaisi minua? Juuri sentähden, että hän on valkoinen ja saattaisi luullakseni muut, jotka ovat mustia, mustasukkaisiksi. Varmasti he myrkyttäisivät hänet tai kiusaisivat hänet kuoliaaksi yhdessä kuukaudessa ja tulisivat sitten kertomaan, että hän on kuollut suruun. Olet myös siinä suhteessa oikeassa, että sinä olet minun suojeluksessani ja sinun on siis tällä kerralla päästävä vahingoittumattomana täältä. Mutta katsohan, pikku sisilisko, vaikka sinä käsistäni pujahdat kivien väliin, isken kuitenkin häntäsi poikki. Olen sanonut, että tahdon poimia korkean valkoisen kukkasi, ja minä poimin sen. Tiedän, missä hän asuu. Niin, tiedänpä vielä, millä kohdalla vaunu, jossa hän nukkuu, on rivissä, sillä vakoojani ovat sen minulle ilmoittaneet. Aion antaa määräyksen, että, kuka tahansa surmattaneenkin, hänet on säästettävä ja tuotava minulle elävänä. Kenties niinollen tapaat tämän vaimosi täällä, Macumazahn."
Nämä enteelliset sanat kuullessani, jotka saattoivat merkitä niin paljon tai myöskin niin vähän, kohosi hiki otsalleni ja väristys kulki selkääni pitkin.
"Kenties ja kenties ei, oi kuningas", vastasin. "Maailma on yhtä täynnä mahdollisuuksia tänään kuin joku aika takaperin, jolloin ammuin pyhät korppikotkat Hloma Amabutu'n kukkulalla. Luulen kuitenkin, ettei vaimoni koskaan tule sinun omaksesi, kuningas."
"Oho!" sanoi Dingaan. "Tämä pieni valkoinen muurahainen aikoo tehdä toisen tunnelin, luullen siten pääsevänsä niskaani. Mutta mitähän, jos astun maahan kantapääni ja murskaan sinut, pieni valkoinen muurahainen? Tiedätkö", hän lisäsi luottamuksellisesti, "että buuri, joka korjaa pyssyni ja jota nimitämme 'Kaksinaamaksi', koska hän toisella silmällään katselee teihin valkoisiin päin, toisella meihin mustiin, toivoo kovin hartaasti, että minä surmaisin sinut? Kun kerroin hänelle vakoojieni ilmoittaneen, että sinä ratsastaisit buurien seurassa, koska olin pyytänyt sinua heidän tulkikseen, vastasi hän, että, jollen lupaisi antaa sinua korppikotkille, hän varoittaisi heitä tulemasta. Koska tahdoin heidän tulevan, kuten olin hänen kanssaan järjestänyt, lupasin."
"Onko niin, kuningas?" kysyin. "Miksi sitten tämä Kaksinaama, jota me nimitämme Pereiraksi, haluaa, että minut surmattaisiin?"
"Oo!" kaakatti tuo paksu vanha roikale. "Etkö sinä kaikesta taitavuudestasi huolimatta sitä arvaa, Macumazahn? Kenties juuri hän tarvitseekin pitkää valkoista tyttöä enkä minä. Kenties hän suorittaa puolestani jotain sellaista, josta palkkioksi olen luvannut tytön hänelle. Ja kenties", hän jatkoi, nauraen aivan ääneensä, "minä loppujen lopuksi häntä petkutan, pitäen tytön itse ja palkiten hänet muulla tavalla, sillä voiko petturi murista, jos häntä itseään petetään?"