Minä epäröin, sitten käänsin hänen sanansa Retiefille.
"Sinun on parasta mennä, poikaseni", sanoi päällikkö, "mutta tule pian takaisin, sillä me lähdemme heti."
Vieläkin epäröin, sillä tämä tehtävä ei minua miellyttänyt. Silloin kuningas alkoi suuttua.
"Mitä!" hän sanoi. "Kiellättekö te, valkoiset miehet, minulta tämän pienen suosionosoituksen, kun minä olen juuri antanut niin paljon teille, — te, joilla on ihmeellisiä lääkkeitä sairaan parantamiseksi?"
"Mene, Allan, mene", sanoi Retief, kun hän ymmärsi hänen sanansa, "tai hän tulee vihaiseksi ja kaikki menee myttyyn."
Kun ei siis mitään valinnan varaa ollut, lähdin portin kautta labyrinttiin.
Seuraavassa silmänräpäyksessä syöksyi kimppuuni miehiä, ja ennenkuin saatoin sanaakaan lausua, heitettiin vaate suuni eteen ja sidottiin lujasti pääni ympäri.
Olin vankina ja suukapulalla mykäksi tehtynä.
XIX Luku.