Kookas kafferi kuninkaan vartioväestä tuli assegai kädessä luokseni ja kuiskasi:
"Kuule, pieni Yrjön Poika. Kuningas tahtoisi pelastaa sinut, jos vain voi, koska et ole hollantilainen, vaan englantilainen. Tiedä kuitenkin, että olet kuoleman oma, jos yrität huutaa tai jos teet vastarintaa", ja hän kohotti assegaitaan ikäänkuin valmiina upottamaan sen sydämeeni.
Nyt ymmärsin, ja kylmä hiki kihosi koko ruumiistani. Seuralaiseni joutuisivat joka ainoa murhattaviksi. Oi, ilomielin olisin antanut henkeni voidakseni varoittaa heitä. Mutta, voi! En voinut, sillä suuni edessä oleva vaate oli niin paksu, ettei mikään ääni läpäissyt sitä.
Eräs zuluista pisti seipään aitauksen ripojen väliin. Sitten hän väänteli sitä sivullepäin edestakaisin, tehden aukon juuri silmieni kohdalle. Nyt minun täytyi nähdä jotain.
Jonkun aikaa — kymmenen minuuttia arviolta — tanssiminen ja oluen juominen jatkui. Sitten Dingaan nousi tuoliltaan ja puristi lämpimästi Retiefin kättä, lausuen "hamba gachlé" eli lähtekää rauhassa. Hän vetäytyi labyrintin porttia kohti ja hänen poistuessaan buurit ottivat hatut päästään ja heiluttaen niitä ilmassa hurrasivat hänelle. Hän oli jo melkein portin toisella puolella, ja minä aloin jälleen hengittää.
Epäilemättä olin erehtynyt. Mitään petosta ei sittenkään suunniteltu.
Aivan portin aukossa Dingaan kuitenkin kääntyi ja lausui zulukielellä kaksi sanaa, jotka merkitsivät:
"Käykää kimppuun!"
Heti soturit, jotka nyt olivat tanssineet aivan lähellä ja odottivat näitä sanoja, hyökkäsivät buurien kimppuun. Kuulin Thomas Halstead'in huutavan englanniksi:
"Meidät on petetty!" Zulukielellä hän lisäsi: "Antakaa minun puhutella kuningasta!"