"Tuossa se on", vastasin, osoittaen sitä; "mutta mitä hyötyä on satulasta ilman hevosta?"
"Hevonen, jolla ratsastit, on varattu sinua varten, Macumazahn", hän vastasi.
Sitten hän antoi yhdelle miehistään määräyksen tuoda satulan ja ohjakset sekä muutamia muita tarvekapineita, jotka valikoin, kuten esimerkiksi pari peitettä, vesipullon, kaksi kahvia ja sokeria sisältävää säilykelaatikkoa, pienen lääkerasian ja niin edespäin.
Noin puolentoista kilometrin päässä löysin yhden hevosistani laitumella syrjäisen majan vieressä ja tein heti sen huomion, että sitä oli hyvin ruokittu ja hoidettu. Kambulan luvalla satuloin sen ja nousin sen selkään. Hän varoitti kuitenkin samalla, etten yrittäisi ratsastaa pakoon saattueesta, koska silloin varmasti saisin surmani, sillä, vaikka heiltä pääsisin pakoon, oli pitkin koko maata annettu määräys ottaa minut hengiltä, jos minut nähtäisiin yksin.
Vastasin, etten aseettomana ajatellutkaan ryhtyä sellaiseen yritykseen. Me jatkoimme sitten matkaa eteenpäin, Kambulan ja hänen sotilaidensa kävellessä tai juostessa sivullani.
Neljä vuorokautta me siten vaelsimme, poiketen, mikäli saatoin arvostella, noin kaksi- tai kolmekymmentä mailia itäänpäin siitä tiestä, jota olin kulkenut jättäessäni aikaisemmin Zulumaan ja palatessani jälleen Retiefin ja hänen lähetystönsä kanssa. Ilmeisesti minun näkemiseni herätti suurta mielenkiintoa niissä zuluissa, joiden alueen läpi kuljimme; kenties sentähden, että he tiesivät minun olevan ainoan eloon jääneen kaikista valkoisista miehistä, jotka olivat menneet kuninkaan luona käymään. He tulivat kylistään joukottain ja tuijottivat minua melkein kauhulla ikäänkuin olisin ollut aave enkä mies. Yksikään ei minua puhutellut; luultavasti heitä oli siitä kielletty. Varmaa ainakin on, että he poikkeuksetta kääntyivät ja kävelivät tai juoksivat pois, kun jotakuta heistä puhuttelin.
Neljännen päivän iltana Kambula ja hänen sotilaansa saivat uutisia jotka suuresti näyttivät heitä kiihdyttävän. Sanantuoja, jonka vasemman käsivarren paksuimmassa kohdassa oli haava, joka minusta näytti kuulan aiheuttamalta, ilmestyi läähättäen pensaikosta ja sanoi jotain, josta korviani heristäen eroitin kaksi sanaa — "suuri teurastus." Sitten Kambula asetti sormet huulilleen vaitiolon merkiksi ja vei miehen sivulle, joten en kuullut enkä nähnyt häntä enempää. Myöhemmin kysyin Kambulalta, keneen tämä suuri teurastus oli kohdistunut, jolloin hän tuijotti minuun viattomasti ja sanoi, ettei hän tiennyt, mistä minä puhuin.
"Mitä hyödyttää valehdella minulle, Kambula, kun minä kuitenkin ennen pitkää saan selville totuuden?"
"Siinä tapauksessa odota, Macumazahn; kunnes saat siitä selvän, ja olkoon se sinulle mieluinen", hän vastasi ja lähti jonkun matkan päähän puhelemaan miestensä kanssa.
Koko sen yön kuulin heidän puhelevan, sillä uusia onnettomuuksia aavistaen makasin valveilla. Olin varma, että jokin kauhea asia oli taasen tapahtunut. Luultavasti Dingaanin armeijat olivat tuhonneet kaikki buurit ja siinä tapauksessa — oi, miten olikaan Marien käynyt? Oliko hän saanut surmansa vai oliko hän kenties joutunut vangiksi, kuten Dingaan oli uhannut hänet ottaa alhaisia tarkoituksiaan varten? Mikäli tiesin, saattoi hän nyt olla vartioston seuraamana matkalla Umgungundhlovu'un kuten minä Nataliin.