"Hans", sanoin, "sinäkö se olet? Luulin, että sinut surmattiin muiden mukana."
"Ja minä taasen luulin, että teidät oli surmattu muiden mukana, baas.
Oletteko varma siitä, että olette elossa?"
"Mitä siellä teet, sinä vanha hölmö?" kysyin.
"Olen zuluilta piilossa, baas. Kuulin heidän puheitaan toisella rannalla ja sitten näin miehen hevosen selässä kulkevan joen yli ja kätkeydyin kuin shakaali. Olen saanut tarpeekseni zuluista."
"Tulehan ulos", sanoin, "ja kerro tarinasi."
Hän sukelsi esiin, — laiha ja likainen olento, jonka ylle ei ollut jäänyt muuta kuin yläosa vanhoista housuista, mutta sittenkin Hans, epäilyksettä Hans. Hän juoksi luokseni, tarttui jalkaani ja suuteli sitä useampaan kertaan, vuodattaen ilon kyyneleitä ja sopertaen:
"Oi, baas, ajatella sitä, että löytäisin teidät, joka olitte kuollut, elävänä, ja itseni myöskin hengissä. Oi, baas, koskaan en enää epäile sitä suurta miestä taivaassa, jota kunnianarvoisa isänne niin rakastaa. Sillä koetettuani kaikkia omia henkiolentojamme, vieläpä esi-isienikin, tuloksetta, lausuin rukouksen, jonka tuo kunnianarvoisa mies opetti meille, pyytäen jokapäiväistä leipääni, koska olin niin nälissäni. Sitten katsoin ulos loukosta ja siinä te olitte. Onko teillä, baas, mitään syötävää mukananne?"
Sattui niin, että satulapussissani minulla oli hiukan kuivattua lihaa, jota olin hätätilaa varten säästänyt. Annoin sen hänelle, ja hän ahmi sen kuin nälkäinen hyena, repien sitkeän lihan palasiksi ja nielaisten ne puremattomina. Sen tehtyään hän nuoli näppinsä ja huulensa ja jäi tuijottamaan minua.
"Kerro minulle tarinasi", toistin.
"Baas, minä menin noutamaan hevosia muiden mukana, ja meidän hevosemme olivat eksyneet. Kiipesin puuhun nähdäkseni ne. Silloin kuulin melua ja näin zulujen tappavan buureja. Koska tiesin, että he samalla tappaisivat meidätkin, jäin puuhun ja kätkeydyin niin hyvin kuin saatoin erään haikaran pesään. No, he tulivat ja keihästivät kaikki muut hottentotit ja jäivät sitten puun alle seisomaan, puhdistaen keihäitään ja vetäen henkeä, sillä yksi veljistäni oli antanut heille aikalailla juoksemista. He eivät koskaan nähneet minua, vaikka minä olin melkein sairaana pelosta heidän päänsä yläpuolella. Minä olinkin sairas, mutta pysyin pesässä.