"Hans", sanoin, "seiso tässä hevosen kanssa. Minä hiivin talojen luo katsomaan, asuuko niissä kukaan."
"Olkaa varovainen, baas", hän vastasi, "ettette tapaisi zuluja, sillä noita mustia paholaisia on kaikkialla."
Nyökkäsin, sillä en voinut puhua, ja sitten aloin kiivetä ylöspäin. Useita satoja yardeja ryömin kiveltä kivelle, tunnustellen tietä, sillä kafferien polku, joka johti pienelle ylängölle lähteen luo, jonka yläpuolella majat sijaitsivat, kulki kukkulan toisessa päässä. Tavoittelin puroa, joka sai alkunsa mainitusta lähteestä, ja veden solina johtikin minut sen luo. Seurasin sen reunamaa pitkin, kunnes kuulin äänen, joka sai minut kyyristymään ja kuuntelemaan.
En voinut saada varmuutta puron lakkaamattoman lorinan tähden, mutta ääni kuulosti nyyhkytykseltä. Odotellessani täysikuu äkkiä ilmestyi tumman pilven liepeiltä, valaen seutuun valoa. Tässä valossa näin jotain, joka pikemmin muistutti taivaallista olentoa kuin naista, näin — Marien!
Hän seisoi tuskin viiden askeleen päässä minusta, joen partaalla, mistä hän oli tullut ammentamaan vettä, sillä hänellä oli astia kädessään. Hän oli puettu jonkinlaiseen mustaan pukuun, jollaista lesket käyttävät, mutta se oli tehty karkeasta kankaasta. Hänen kasvonsa näyttivät aivan valkoisilta kuun valkoisessa säteilyssä. Katsellessani häntä varjosta saatoin nähdä kyynelten vierivän hänen poskiaan pitkin, sillä hän se oli, joka tuolla yksinäisellä paikalla nyyhkytti, nyyhkytti sen puolesta, joka ei koskaan palaisi.
Ääneni takertui kurkkuuni. En saanut sanaakaan lausutuksi. Nousten erään kiven takaa astelin häntä kohti. Hän näki minut ja tuli minua vastaan, kuiskaten värisevällä äänellä:
"Oi, mieheni! Onko Jumala sinut lähettänyt minua kutsumaan? Olen valmis, mieheni, olen valmis!" Hän ojensi kätensä rajusti minua kohti, antaen astian kilahtaen pudota maahan.
"Marie!" sain vihdoin sanotuksi. Tämän sanan lausuttuani veri syöksyi hänen kasvoihinsa ja ohimoihinsa, ja näin hänen vetävän henkeä ikäänkuin huutaakseen.
"Hiljaa!" kuiskasin. "Minä olen Allan, joka on päässyt elävänä pakoon."
Muistan, että hän seuraavassa hetkessä lepäsi käsivarsillani. — — —