"Täti, minulla on oikeus mennä mieheni asuntoon, ja minä menen sinne. Myöhemmin minulla on myöskin oikeus jättää talo, ennenkuin hänet viedään pois. No, hän jättäköön sen minun sijastani, minuna, ja te sekä Hans saatte auttaa häntä. Seuraavana aamuna sitten buurit tulisivat tarkastamaan talon eivätkä löytäisi ketään muita kuin minut."
"Se on kaikki sangen somaa", vastasi rouva. "Mutta luuletko, tyttöseni, että nuo kirotut korppikotkat menevät tiehensä, ennenkuin ovat nokkineet Allanin luut? Eivät varmastikaan, sillä liian paljon riippuu siitä. He kyllä ymmärtävät, ettei hän voi olla kaukana, ja he nuuskivat koko paikan, kunnes löytävät hänet maissikuopastaan tai kunnes hän itse tulee esiin. He himoitsevat verta — kiitos serkkusi Hernanin, sen valehtelijan — ja verta he tarvitsevat oman turvallisuutensa tähden. He eivät missään tapauksessa poistu täältä, ennekuin näkevät Allanin makaavan kuolleena maassa."
Nyt Marie, Hansin sanojen mukaan, ajatteli taasen kotvan aikaa.
Sitten hän vastasi:
"Meidän on uskallettava paljon, täti; mutta ei auta, se on tehtävä. Lähettäkää miehenne rupattelemaan noiden vartijoiden kanssa, ja antakaa hänelle pullo viinaa. Minä juttelen tämän Hansin kanssa ja koetan katsoa, mitä voidaan saada aikaan."
Marie siirtyi sivummaksi Hansin kanssa, kuten tämä myöhemmin minulle kertoi, ja kysyi häneltä, tunsiko hän lääkettä, joka vaivutti ihmiset pitkäksi ajaksi sikeään uneen. Hans vastasi myöntävästi; kaikki värilliset heimot tunsivat koko joukon sellaisia lääkkeitä. Epäilemättä hän saisi jotain paikkakunnalla asuvilta kaffereilta tai, ellei hän heiltä saisi, hän voisi kaivaa kasvin juuria, jonka hän oli nähnyt kasvavan lähistössä ja joka soveltuisi tähän tarkoitukseen. Marie lähetti hänet etsimään tätä ainetta. Myöhemmin hän puhui rouva Prinsloolle:
"Suunnitelmani on, että Allanin on paettava talostamme minun vaatteisiini pukeutuneena. Mutta tiedän hyvin, ettei hän tajuissaan ollen juokse pois, koska hän niin tehdessään tunnustaisi syyllisyytensä. Senvuoksi ehdotan, että häneltä otetaan tajunta pois huumausjuomalla. Sitten ehdotan, että te ja Hans kantaisitte hänet tämän rakennuksen taakse ja sieltä, kun ei kukaan näe, vanhaan jyväkuoppaan, joka on vain muutamien yardien päässä; senjälkeen peittäisitte sen suun kuivilla heinillä. Siellä hän pysyy siksi, kunnes buurit väsyvät hänen etsimiseensä, ja ratsastavat matkoihinsa. Jos taasen sattuisi niin, että he löytäisivät hänet, ei hänen kävisi huonommin kuin aikaisemmin."
"Hyvä suunnitelma kylläkin, Marie, vaikka ei sellainen, jonka kanssa Allan tahtoisi olla missään tekemisissä niin kauan kun hän olisi järjissään", vastasi rouva, "katsoen siihen, että hän aina on, nuoruudestaan huolimatta, selviytynyt pulasta. Me koetamme kuitenkin pelastaa hänet, hänestä itsestään välittämättä, tuon lurjuksen Pereiran kynsistä — tulkoon Jumalan kirous hänen päälleen! — ja isältäsi, hänen välikappaleeltaan. Kuten sanot, ei pahimmassa tapauksessa hänelle koidu mitään vahinkoa, vaikka hänet löydetäänkin, kuten luultavasti käy, sillä he eivät jätä tätä paikkaa verettä."
Sellainen oli suunnitelma, jonka Marie valmisti rouva Prinsloon kanssa. Oikeastaan minun piti sanoa: näytti valmistavan, sillä hän ei maininnut tälle mitään oikeasta tarkoituksestaan, hän kun tiesi rouvan olevan oikeassa, tiesi, etteivät buurit omista yksityisistä syistään ja siitä syystä, että luulivat harjoittavansa oikeutta, koskaan jättäisi sitä paikkaa, ennenkuin näkisivät veren virtaavan ruohikossa.
Marien todellinen ja kauhea suunnitelma oli — antaa henkensä minun henkeni sijasta! Hän oli vakuutettu siitä, että Hernan Pereira kerran tapettuaan uhrinsa ei pysähtyisi tutkimaan ruumista. Hän ratsastaisi pois rikollisen omantuntonsa ahdistamana, ja sillä välin minä saattaisin paeta.
Hän ei miettinyt asiaa kaikkia yksityisseikkoja myöten, sillä kauhu oli hänet tylsistyttänyt, eikä hänellä sitäpaitsi ollut aikaa. Hän vain tunnusteli tietä askel askeleelta, hämärästi nähden vapautukseni matkan päässä. Marie ei sanonut rouva Prinsloolle mitään muuta kuin, että hän aikoi antaa minulle huumausainetta, ellen ilman sitä lähtisi. Sitten rouvan tulisi kätkeä minut niin hyvin kuin voisi, joko jyväkuoppaan tai muualle, tai, jos olisin tajuissani, antaa minun itse kätkeytyä. Myöhemmin hän, Marie, menisi buurien luo ja käskisi heitä etsimään minua, jos minut halusivat.