"Saatte mennä", vastasi yksi heistä varsin kohteliaasti, sillä häntä säälitti Marien asema. "Meille on annettu määräys laskea teidät, rouva Prinsloo ja alkuasukaspalvelijanne, vaikka en tosin ymmärrä, miksi tarvitaan kolme viemään ruokaa yhdelle miehelle. Minä puolastani olisin luullut, että hän sellaisena aikana olisi mieluummin ollut yksin vaimonsa kanssa."
"Rouva Prinsloo haluaa tehdä erinäisiä kysymyksiä hänen täällä olevan omaisuutensa suhteen sekä tiedustaa, mitä on tehtävä sillä aikaa kun hän on pääleirissä toista kuulustelua varten, sillä minä, jonka sydän on täynnä suruja, en jaksa sellaisia asioita miettiä. Myöskin hottentotin täytyy saada määräykset minne hänen on tuotava hevonen hänen ratsastaakseen. Pyydän siis, päästäkää meidät, mynheer."
"Erittäin hyvä; meillä ei ole asian kanssa mitään tekemistä, rouva Quatermain. — — Pysähtykäähän, ei suinkaan teillä ole mitään aseita tuon vaippanne alla."
"Etsikää, jos haluatte, mynheer", hän vastasi, avaten vaippansa, jolloin mies pikaisen silmäyksen luotuaan nyökäytti ja kehoitti heitä astumaan sisään, sanoen:
"Muistakaa, että teidän on tultava pois kello kymmenen aikaan. Te ette saa viettää yötä tässä talossa, sillä muuten pikku englantilainen nukkuu aamulla liian pitkään."
Senjälkeen he astuivat sisään ja tapasivat minut pöydän ääressä valmistamassa muistiinpanoja puolustustani varten ja merkitsemässä muistiin pääkohtia suhteistani Pereiraan, Dingaaniin ja edelliseen päällikköön Retiefiin.
Tässä yhteydessä lisättäköön, ettei asemani koko aikana tuntunut peloittavalta, pikemminkin tunsin vain hehkuvaa suuttumusta. Minulla ei tosiaan ollut vähintäkään epäilystä siitä, että, jos asiani tutkittaisiin uudelleen suuressa neuvostossa, kykenisin osoittamaan täydellisen viattomuuteni niihin kauheisiin syytöksiin, joita minua vastaan oli tehty. Kun Marie siis ehdotti, että koetettaisiin paeta, pyysin melkein tylysti häntä olemaan mainitsematta uudelleen sellaista asiaa.
"Juosta pakoon!" sanoin. "No, sehän olisi samaa kuin tunnustaa itseni syylliseksi, sillä vain syyllinen juoksee pakoon. En muuta toivo kuin että tämä juttu selviäisi ja tuon pirullisen Pereiran vehkeet paljastuisivat."
"Mutta, Allan", sanoi Marie, "entä jollet näkisikään sen koskaan selviävän? Entä jos sinut ammutaan sitä ennen?" Sitten hän nousi ylös ja, katsottuaan, että pieni ikkunaluukku oli suljettu ja hänen säkkikankaasta tekemänsä verho edessä, hän palasi ja kuiskasi: "Hans on kuullut kauhean jutun, Allan. Kerro se baas'ille, Hans."
Sillä aikaa kun rouva Prinsbo, johtaakseen meitä mahdollisesti vaanivat silmät harhaan, puuhaili sytyttäen tulta toisen huoneen takkaan lämmittääkseen ruokaa, Hans kertoi tietonsa melkein niinkuin edellä jo on selostettu.