Nyt minä vedin esiin pistoolini ja astuin miestä kohti.
"Olkaa hiljaa, senkin juopporatti", sanoin, sillä arvasin, että hän pimeydessä oli juonut lisää viinaa. "Jollette ole hiljaa ja tottele minua, joka täällä komennan, joko minä isken aivonne ulos tai annan teidät näille miehille", osoitin Hansia ja kaffereita, jotka olivat kerääntyneet hänen ympärilleen, muristen pahaenteisesti. "Tiedättekö, mitä he teille tekevät? He raahaavat teidät talosta ja jättävät teidät yksin kvaabien kanssa ratkaisemaan riitanne."
Leblanc silmäili ensin pistooliani ja sitten alkuasukkaiden kasvoja, ja näki jotain jommassakummassa niistä, tai molemmissa, mikä saattoi hänet vaihtamaan sävyään.
"Anteeksi, monsieur", hän sanoi. "Olin kiihtynyt. En tiennyt mitä sanoin. Jos olettekin nuori, olette rohkea ja taitava, ja minä tottelen teitä", ja hän palasi paikalleen ja alkoi ladata pyssyään.
Kun hän sen teki, kohosi äänekäs raivon huuto karjakraalista. Haavoittunut lähetti oli saapunut kvaabien luo ja kertoi heille valkoisten miesten petoksesta.
III Luku.
PELASTUS.
Kvaabien toinen hyökkäys ei alkanut, ennenkuin puoli kahdeksan tienoissa. Villi-ihmisetkin rakastavat henkeään ja huomaavat sen tosiasian, että haavat tekevät erittäin kipeätä, eivätkä nämä tehneet poikkeusta säännöistä. Heidän ensimmäinen rynnistyksensä oli antanut heille katkeran opetuksen, josta näkyväisenä hedelmänä olivat raajarikot tai kuolevat miehet, jotka liikkuivat sinne tänne kuumassa auringon paahteessa, puhumattakaan niistä, jotka eivät koskaan nousisi paikaltaan. Nyt, kun paikka talon ympärillä oli aivan avoin ja suojaamaton, oli selvää, ettei sitä voinut valloittaa ilman erittäin raskaita tappioita. Välttääkseen sellaisia tappioita jokin sivistyskansa olisi hyökkäyksessä käyttänyt apunaan juoksuhautoja, mutta niistä kvaabit eivät tienneet mitään ja kaivamiseen tarvittavat työkalut puuttuivat heiltä.
Niinpä kävikin, että he keksivät toisen, ja olosuhteisiin nähden kylläkin vaikuttavan apuvälineen. Karjakraal oli rakennettu karkeista, muuraamattomista kivistä. Nämät kivet he ottivat, kukin mies kantaen kaksi tai kolme, ja rynnäten eteenpäin, he kokosivat niistä siellä täällä puolustusasemia, jotka olivat noin kahdeksantoista tuumaa tai kaksi jalkaa korkeita. Nämät puolustusasemat miehitti heti niin monta soturia kuin saattoi saada suojaa niiden takana, maaten peräkkäin. Tietysti ne villit, jotka kantoivat ensimmäisiä kiviä, olivat meidän tulellemme alttiita sillä seurauksella, että usea heistä kaatui, mutta heitä oli aina täydennysjoukko takana. Kun he olivat alkaneet rakentaa noin tusinaan eripaikkaan, ja meillä oli vain seitsemän pyssyä, niin, ennenkuin saatoimme uudelleen ladata, joku yksityinen vallitus, jonka ensimmäiset rakentajat kenties olivat kaatuneet, saattoi kohota niin korkealle, etteivät kuulamme voineet enään haavoittaa sen takana olevia. Myöskin ampumatarvevarastomme oli rajoitettu, ja jatkuva kulutus tyhjensi sitä niin paljon, että viimein jäi jälelle vain noin kuusi latausta miestä kohti. Vihdoin olin todella pakoitettu määräämään ampumisen lopetettavaksi, jotta saatoimme varustaa itseämme sen suuren hyökkäyksen varalta, joka ei enää voinut pitkälle lykkäytyä.
Havaitessaan, etteivät meidän kuulamme enään häirinneet, kvaabit etenivät nopeammin, suunnaten hyökkäyksensä talon eteläpäähän, missä oli ainoastaan yksi ikkuna, ja siten välttäen tulen, joka heitä vastaan olisi voinut suuntautua eri aukoista kuistin katoksen alta. Ensin ihmettelin, miksi he valitsivat tämän pään, kunnes Marie huomautti minulle, että tämä osa asuntoa oli peitetty ruo'oilla, jota vastoin muu osa rakennuksesta, joka oli rakennettu myöhemmin, oli liuskakivillä katettu.