"Ei, sitä en luulekaan, isä. Kuitenkin saattaa olla jonkinlaista menestystä."
"Mahdollisesti. Mutta toistaiseksi sinun on taisteltava miestä vastaan, jolla on menestys, tai toisin sanoen rahaa taskussaan."
"Mitä tarkoitat?" kysyin, suoristautuen.
"Tarkoitan Hernando Pereiraa, Allan, Marais'n sisarenpoikaa, jonka sanotaan olevan siirtokunnan rikkaimpia miehiä. Tiedän hänen haluavan naida Marien."
"Kuinka sen tiedät, isä?"
"Koska Marais minulle niin kertoi tänään iltapäivällä, luultavasti tarkoituksellisesti. Hän oli hämmästynyt Marien kauneudesta nähdessään hänet ensi kertaa sinun poistuttuasi — kun hän viimeiseksi oli Marien nähnyt, oli tämä vielä lapsi, — ja kun hän jäi suojelemaan taloa muitten lähtiessä ajamaan takaa kvaabeja — no, voithan arvata. Sellaiset asiat sujuvat nopeasti näiltä etelän miehiltä."
Kätkin kasvoni tyynyyn ja purin huuliani estääkseni nyyhkytyksen, joka oli valmiina puhkeamaan, sillä tunsin tilanteen toivottomuuden.
Kuinka minä voisin kilpailla tämän rikkaan miehen kanssa, jota sitäpaitsi luonnollisesti kihlattuni isä suosisi? Sitten syttyi epätoivoni synkkyyteen toivon tähti. Minä en voisi, mutta mahdollisesti Marie. Hän oli erittäin lujaluontoinen ja erittäin uskollinen. Hän ei ollut ostettavissa, ja epäilin, tokko hän antaisi itseään peloitella.
"Isä", sanoin. "Voi olla mahdollista, etten koskaan saa vaimokseni Marieta, mutta luulen ettei myöskään Hernando Pereira häntä koskaan saa."
"Miksi ei, poikani?"