"Joutavia!" vastasi Retief, "hänen tapaisensa miehet eivät ole itserakkaita; itserakkaita ovat teidän suuret suunsoittajanne", ja samalla hän katsahti silmänurkastaan terävästi Pereiraan, "nuo kalkkunakukot, jotka levittelevät pyrstöään. Luulen, että tästä pikku miehestä tulee toinen samallainen kuin teidän suuri merenkulkijanne — mikä hänen nimensä olikaan, Nelson? — joka piiskasi ranskalaisia kuin munakuohua ja kuoli, elääkseen ikuisesti. Hän oli myös pieni, sanotaan, ja heikkovatsainen."
Minun täytyy tunnustaa, etten luule minkään ylistyksen kaikuneen suloisemmin korvissani kuin nämä komendantti Retief'in sanat, kun ne lausuttiin juuri silloin kun tunsin itseni maahan masennetuksi. Sitäpaitsi, kuten näin Marien ja isäni kasvoista, oli muitakin korvia, joita ne miellyttivät. Buurit myös, urhoollisina ja kunnon miehinä, ilmeisesti antoivat niille arvoa, koska sanoivat:
"Ja, ja! Das ist recht" (Se on oikein).
Ainoastaan Pereira käänsi leveän selkänsä ja puuhaili piippunsa sytyttämisessä, joka oli sammunut.
Sitten Retief alkoi uudelleen.
"Mitä meidän pitikään tulla kuulemaan, mynheer Pereira? Että tämä Allan Quatermain on tarjoutunut kanssanne kilpa-ammuntaan? No, miksi ei? Jos hän osuu kaffereihin, jotka juoksivat häntä kohti keihäineen, niin hän varmaankin kykenee osumaan muunlaisiinkin esineisiin. Te sanotte, ettette tahdo ryöstää häneltä hänen rahojaan — ei, vaan hänen kaunista hevostaan — koska olette ottanut niin monta palkintoa maalitauluun ampumisessa. Mutta oletteko te koskaan osunut kafferiin, joka on juossut teitä vastaan assegai kädessä, mynheer, te, joka asutte tuolla etelämpänä, missä kaikki on turvallista? Jos niin on, en ole koskaan siitä kuullut."
Pereira vastasi, ettei hän ymmärtänyt minun ehdottaneen ampumakilpailua, jossa maalitauluina käytettäisiin assegait kädessä hyökkääviä kaffereja, vaan jotain muuta — hän ei tiennyt, mitä.
"Aivan niin", sanoi Retief. "No, mynheer Allan, mitä sitten ehdotatte?"
"Että seisoisimme tuolla kahden kallion välisessä rotkossa — mynheer Marais kyllä tuntee paikan — kun villihanhet lentävät sen yli tuntia ennen auringon laskua, ja että se, joka pudottaa niistä kuusi vähimmällä laukausmäärällä, voittaa kilpailun."
"Jos pyssymme ovat ladatut looper'eilla, ei se ole vaikeata", sanoi
Pereira.