"Hyvästi, Allan", hän sanoi, ojentaen minulle kätensä ja luoden silmistään katseen, jota luullakseni ei nähty. Sitten hän, ollen järjestelevinään peitettä ylläni, kumartui alas ja kuiskasi hiljaa:
"Voita tuo kilpailu, jos minua rakastat. Rukoilen joka yö Jumalaa, että niin kävisi, sillä se olisi hyvä enne."
Luulen, että kuiskaus kuultiin, vaikkakaan ei sanoja, sillä näin Pereiran purevan huuleensa ja tekevän liikkeen ikäänkuin keskeyttääkseen hänet. Mutta Pieter Retief työnsi ison ruhonsa hänen eteensä miltei töykeästi ja sanoi sydämellisesti nauraen:
"Allemachte, ystäväiseni! Antakaahan toki missje'n toivottaa hauskaa matkaa nuorelle miehelle, joka pelasti hänen henkensä."
Seuraavassa hetkessä hottentotti-Hans sivalsi härkiä tavalliseen tapaan, ja vaunut vierivät ulos portista.
Totta tosiaan! Jos ennemmin jo olin pitänyt mynheer Retief'istä, nyt häntä rakastin.
V Luku.
AMPUMAKILPAILU.
Matkani takaisin Lähetysasemalle oli omituinen vastakohta sille matkalle, jonka sieltä olin tehnyt joitakin päiviä aikaisemmin. Silloin vallitsi pimeys ja tamma allani kiiti seudun halki linnun nopeudella; kauhea pelko, että saapuisin liian myöhään, ahdisti sydäntäni, kun kiihkein silmin tähystin kalpenevia tähtiä ja nousevaa päivän koittoa. Nyt härkävaunujen kolinaa, tuttu keto, rauhaisan auringonpaisteen kirkas välke, sydämessäni suuri kiitollisuus ja kuitenkin samalla uusi pelko, että omakseni voittamani puhdas ja pyhä rakkaus varastettaisiin minulta petoksen avulla.
No, kun Jumala toisesta asiasta oli pitänyt huolen, niin pitäisi hän toisestakin, ja tähän tietoisuuteen minun täytyi tyytyä. Ensimmäinen koe oli päättynyt kuolemaan ja voittoon. Kuinka tulisi toinen päättymään? Ihmettelin, ja nuo sanat näyttivät hyppelehtivän mielessäni ja muodostavan ajatuksen, jota en ymmärtänyt. Se oli: "Voitossa on kuolema", mikä, kun sitä rupesin ajattelemaan, ei tietystikään merkinnyt mitään. Kuinka voitosta saattaisi tulla kuolema, en voinut käsittää — en ainakaan siihen aikaan, jolloin vielä olin ainoastaan vähän kokenut poika.