Tällä hetkellä koko buuriseurue oli kerääntynyt ympärillemme ja alkoi tuntea suurta mielenkiintoa ratkaisematonta riitaamme kohtaan, kuten oli luonnollistakin ihmisten kesken, joitten kädestä pyssy harvoin oli poissa ja joitten mielestä hyvä ampumataito oli kaikista taidoista jumalallisin. He eivät kuitenkaan kauan saaneet seistä, kun kafferit sanoivat, että hanhet alkaisivat iltalentonsa noin puolen tunnin kuluttua. Katselijoita pyydettiin kaikkia etsimään itselleen rotkon paljaiden kalliokielekkeiden alta paikka, mistä heitä takaapäin tulevat linnut eivät voineet nähdä, ja pysymään siinä hiljaa. Sitten Pereira ja minä — minä lataajani seuraamana, hän yksin, koska hänen sanojensa mukaan toinen mies hänen mukanaan olisi vain vastuksena — ja meidän kanssamme Retief, erotuomari, asetuimme noin sadanviidenkymmenen yardin päähän rotkon pinnasta. Täällä me kätkeydyimme niin hyvin kuin saatoimme lintujen näkyvistä muutamien korkeiden pensaiden taakse, joita paikalla kasvoi.
Istuuduin pukkituolille, jollaisen olin mukanani tuonut, sillä jalkani oli vielä siksi kipeä, ettei se sietänyt pitkään seisomista ja odottamista. Samassa Pereira ilmoitti Retiefin välityksellä pyytävänsä sellaista suosionosoitusta, että sallisin hänen ampua ensimmäiset kuusi laukausta, koska odotuksen jännitys teki hänet hermostuneeksi. Vastasin: "Tietysti", vaikka hyvin tiesin hänen pyyntönsä johtuneen siitä, että hän luuli etuvartiohanhien, — "vakoilijahanhiksi" me niitä nimitimme, — lentävän yli hyvin matalalta ja hitaasti, kun sitävastoin jälessä seuraavat, vaaraa vainuten, saattaisivat lentää korkealta ja nopeaa vauhtia. Niin todella yritti käydäkin, sillä ei ole olemassa neuvokkaampaa lintua kuin huonomaineinen hanhi.
Kun olimme näin neljännestunnin odottaneet, sanoi Hans:
"Hiljaa! Hanhet tulevat."
Hänen sanoessaan tämän en tosin saattanut nähdä lintua, mutta kuulin sen huudon "honk, honk" ja sen vahvojen siipien suhinan.
Sitten ilmestyi vanha jäykkäsiipinen koirashanhi, luultavasti joukkueen kuningas, lentäen niin alhaalla, että se ainoastaan noin kahdenkymmenen jalan päässä sivuutti äärimmäisen kallionkielekkeen ja kulki enintään kolmenkymmenen yardin korkeudessa, — mikä on helppo ampumaväli. Pereira laukaisi, ja se tuli alas jokseenkin hitaasti, pudoten noin sadan yardin päähän hänen taaksensa, jolloin Retief sanoi:
"Yksi meidän puolellemme."
Pereira latasi uudelleen, ja juuri kun hän oli pyssynsä ladannut, ilmestyi yläpuolelle kolme hanhea — myöskin matalalla lentäen — niiden edellä joukko sorsia. Pereira ampui, ja hämmästyksekseni putosi toinen lintu, ei ensimmäinen, — myöskin hyvän matkaa hänen taaksensa.
"Tähtäsitkö tähän hanheen, vaiko tuohon toiseen?" kysyi Retief.
"Tähän tietystikin", hän vastasi nauraen.