"Hän valehtelee", vastasi hottentotti. "Hän tähtäsi ensimmäiseen, mutta osui toiseen."
"Ole hiljaa", vastasin. "Kuka sellaisessa asiassa valehtelisi?"
Taasen Pereira latasi. Kun hän oli valmis, oli lisää hanhia tulossa, — tällä kertaa seitsemän lintua kolmiomaisessa ryhmässä, johtaja kolmion kärjessä, ja lentäen korkeammalla kuin ne, jotka olivat aikaisemmin tulleet. Hän laukaisi, ja alas ei pudonnut ainoastaan yksi lintu, vaan kaksi, nimittäin johtaja ja sen oikealla puolella jonkun verran sen takana oleva hanhi.
"Kas, sitä!" huudahti Pereira. "Näittekö noiden lintujen sivuuttavan toisensa, kun laukaisin? Tämä oli minulle onneksi, mutta en tahdo laskea toista, jos mynheer Allan on sitä vastaan."
"En, en nähnyt", vastasi Retief, "mutta epäilemättä on täytynyt niin tapahtua, tai sama kuula ei ole voinut lävistää molempia."
Mutta Hans ja minä vain katsoimme toisiimme ja nauroimme. Emme vieläkään sanoneet mitään.
Kallion alapuolella olevien katsojien suusta kuului suosionosoituksen mumina, johon sekoittui hämmästystä. Uudelleen Pereira latasi, tähtäsi ja laukaisi melko korkealla olevaa hanhea kohti — se lienee ollut noin seitsemänkymmenen yardin korkeudessa ilmassa. Hän sai juuri parhaiksi osumaan siihen, sillä höyhenet lentelivät sen rinnasta; mutta hämmästyksekseni lintu, liideltyään alas ikäänkuin aikeessa pudota, tointui ja lensi tiehensä näkyvistämme.
"Sitkeitä lintuja nämä hanhet!" huudahti Pereira. "Ne sietävät yhtä paljon lyijyä kuin mursu."
"Hyvin sitkeitä, totta tosiaan", vastasi Retief epäröiden. "Koskaan ennen en ole nähnyt linnun lentävän tiehensä unssi lyijyä keskiruumiissaan."
"Oh, se putoaa kuolleena johonkin", vastasi Pereira.