Neljän minuutin kuluttua Pereira oli laukaissut kaksi jälellä olevaa laukaustansa, valiten, kuten hänellä oli oikeus tehdä, pari nuorta hanhea, jotka hyvin alhaalla ja hitaasti lensivät hänen ylitsensä. Hän ampui kumpaisenkin, vaikkakin jälkimmäinen niistä pudottuaan laahasi itsensä erääseen korkeata ruohoa kasvavaan tiheikköön.
Kuulijakunta puhkesi pidätettyihin suosionhuudahduksiin, joihin
Pereira hyväksyväisesti kumarsi.
"Teidän on ammuttava erittäin hyvin, mynheer Allan", sanoi Retief minulle, "jos tahdotte voittaa tämän. Sittenkin vaikka laskisin pois toisen niistä kahdesta linnusta, jotka putosivat yhdellä laukauksella, kuten minun luullakseni on tehtävä. Hernan on kuudella laukauksella surmannut viisi, mikä tulos tuskin on parannettavissa."
"Niin", vastasin; "mutta, mynheer, olkaa hyvä ja pitäkää nuo hanhet yhteen koottuina ja pistäkää ne sivulle. En tahdo niiden sekaantuvan omiini, jos nimittäin onnistun pudottamaan jonkun alas."
Hän nyökäytti päätään, ja muutamia kaffereja lähetettiin tuomaan hanhia. Useat niistä, kuten huomasin, räpyttelivät vielä ja niiltä piti vääntää niskat nurin, mutta sillä kertaa en mennyt niitä lähemmin tarkastamaan. Kun tämä oli tehty, huusin Retiefiä ja pyysin häntä tarkastamaan ruutia ja kuulia, joita aijoin käyttää.
"Mitä se hyödyttäisi?" hän kysyi, katsoen minuun kummallisesti.
"Ruuti on ruutia ja kuula on kuula."
"Ei suinkaan, rohkenen väittää. Vielä kerran siis: täyttäkää pyyntöni ja katsokaa niitä."
Sitten Hans otti käskystäni kuusi kuulaa ja asetti ne hänen käteensä, pyytäen häntä palauttamaan ne meille tarvittaessa.
"Niiden täytyy olla hyvän joukon pienempiä kuin Hernan'in", sanoi
Retief, "joka, ollen vahvempi, käyttää raskaampaa pyssyä."
"Aivan niin", vastasin lyhyesti, kun Hans pisti ruutipanoksen pyssyyn. Sitten hän, ottaen kuulan Retiefin kädestä, latasi pyssyn ja ojensi sen minulle.