Samassa hanhet tulivat tihein joukoin, sillä niiden lentoaika oli juuri parhaimmillaan. Tällä kertaa ne kuitenkin lensivät paljon ylempänä ja nopeammin kuin ensimmäiset tulokkaat, joko sitten siitä syystä, että muutamat niistä ohi lentäessään olivat huomanneet kafferien kokoavan kuolleita lintuja ja kohonneet ylemmäksi — esimerkki, jota toiset kaukaa huomattuaan seurasivat, — tai siitä syystä, että he jollain tuntemattomalla tavalla olivat saaneet varoituksen heitä uhkaavasta vaarasta.
"Teille jäi pahin puoli, Allan", sanoi Retief. "Olisi pitänyt ampua vuorotellen kukin laukaus."
"Kenties", vastasin, "mutta se ei nyt ole autettavissa."
Sitten nousin tuoliltani pyssy kädessäni. Minulla ei ollut pitkää aikaa odottaa, sillä samassa ilmestyi yläpuolelle hanhiparvi noin sadan yardin korkeuteen. Tähtäsin ensimmäistä, suunnaten noin kahdeksan yardia siitä sivuun varatakseni sen lentovälin, ja painoin liipasinta. Seuraavassa sekunnissa kuulin kuulan naksahduksen, mutta voi! Se oli vain koskettanut nokkaa, josta pieni palanen putosi maahan. Lintu itse kieputtuaan hetkisen otti takaisin paikkansa joukkueen johtajana ja lensi tiehensä näennäisesti vahingoittumattomana.
"Baas, baas", kuiskasi Hans, kun hän tarttui pyssyyn ja ryhtyi sitä uudelleen lataamaan, "te olitte liian kaukana edessäpäin. Nämä vesilinnut eivät kulje yhtä nopeasti kuin tunturikyyhkyset."
Nyökäytin päätäni hyväksymiseksi. Sitten minä mielenliikutuksesta vapisten — sillä jos ampuisin harhaan seuraavan laukauksen, olisi kilpailu ilmeisesti menetetty — otin pyssyn hänen kädestään.
Tuskin olin sen tehnyt, kun yksi hanhi ilmestyi yläpuolelleni aivan yhtä korkealle kuin toiset ja rientäen "aivankuin musta piru olisi sitä potkaissut", kuten Retief sanoi. Tällä kertaa jätin saman välimatkan korvaamaan ammuttavan lisääntynyttä nopeutta ja painoin liipaisinta.
Alas se tuli kuin kivi, pudoten vain jonkun matkaa taakseni pää poikki ammuttuna.
"Baas, baas", kuiskasi Hans, "vieläkin liian kauas eteenpäin. Miksi tähdätä silmään, kun on koko ruumis tähdättävänä?"
Taasen nyökkäsin päätäni ja päästin samalla helpoituksen huokauksen. Kilpailu oli sittenkin vielä voitettavissa. Pian ilmestyi yläpuolelle taaja parvi, jossa oli joukossa sorsia. Valitsin oikeanpuoleisessa nurkassa olevan linnun, jotta ei kukaan voisi otaksua, että olin "käristänyt koko lauman", kuten Englannissa sanotaan, jos joku laukaisee koko lintuparvea kohti eikä vain yksityistä lintua. Alas sekin tuli, suoraan läpi rinnan ammuttuna. Silloin huomasin jälleen olevani hermojeni herra enkä enään tuntenut pelkoa.