"Te kuulette, mynheer", sanoin Marais'lle.
Silloin hän puhkesi tavallisiin kiivauden purkauksiinsa. Hän raivosi, syytti ja soimasi meitä kumpaistakin. Hän sanoi, ettei hän koskaan sitä sallisi. Ennemmin hän näkisi tyttärensä haudassa. Hän sanoi, että olin väärin käyttänyt hänen luottamustaan ja loukannut hänen vieraanvaraisuuttaan, että hän ampuisi minut, jos lähestyisin hänen tyttöään, että Marie oli alaikäinen ja lain mukaan hän saattoi päättää hänen avioliitostaan, että Marien täytyi seurata häntä minne tahansa, ja että minä varmaankaan en tekisi niin, ja paljon muuta sen tapaista.
Kun hän viimein oli väsyttänyt itsensä ja iskenyt mielipiippunsa pöytään, lausui Marie:
"Isäni, tiedäthän, että rakastan sinua syvästi, sillä äitini kuoleman jälkeen me olemme olleet kaikki kaikessa toisillemme, eikö niin?"
"Varmasti, Marie, sinä olet minun elämäni ja enemmänkin kuin elämäni."
"Hyvä, isä. Niinollen tunnustan määräysvaltasi suhteeni, mitä hyvänsä laki sanoneekin. Tunnustan, että sinulla on oikeus kieltää minun avioliittoni Allanin kanssa, ja jos sinä minulta kiellät — koska joka tapauksessa olen alaikäinen — en velvollisuudesta sinua kohtaan mene hänen kanssaan naimisiin. Mutta" — hän nousi ylös ja katsoi häntä suoraan silmiin, ja voi! kuinka ylväältä hän tällä hetkellä näytti yksinkertaisessa totisuudessaan ja nuorekkaassa suloudessaan! — "on yksi seikka, jota en hyväksy — oikeutesi pakoittaa minut menemään jonkun muun miehen kanssa naimisiin. Naisena, joka on oma määrääjänsä, kiellän tämän oikeuden. Niin paljon kuin kärsinkin siitä, että minun täytyy sinua, isä, jossakin asiassa vastustaa, vakuutan kuitenkin, että mieluummin kuolisin, kuin suostuisin. Olen lupautunut Allanin omaksi myötä- ja vastoinkäymisessä, ja jollen saa mennä Allanin kanssa naimisiin, menen hautaan naimattomana. Jos sanani sinua loukkaavat, pyydän anteeksi, mutta samalla pyydän muistamaan, että nämä sanani eivät tule muuttumaan."
Marais katseli tytärtään ja tytär katseli Marais'ta. Ensin ajattelin, että hän aikoi kirota tytärtään, mutta jos niin olisikin ollut, näytti jokin tämän katseessa muuttavan hänen mielensä, sillä hän sanoi vain:
"Mahdoton, kuten muutkin sukupuolesi jäsenet! No, johtakoon kohtalo niitä, jotka eivät muitten anna itseään ohjata, ja tämän asian minä jätän kohtalon käsiin. Koska olet alaikäinen — noin kaksi vuotta tai enemmänkin — et voi ilman suostumustani mennä naimisiin, ja juuri olet luvannutkin, ettet sitä tule tekemään. Tällä hetkellä lähdemme tästä paikasta etäisiin seutuihin. Ken tietää, mitä siellä tapahtuu?"
"Niin", sanoi isäni juhlallisella äänellä, puhuen ensimmäisen kerran, "kukapa sen tietää Jumalaa lukuunottamatta, joka ohjaa kaikki asiat ja joka järjestää nämäkin asiat mielensä mukaan, Henri Marais. Kuulkaahan", hän jatkoi hetken kuluttua, sillä Marais ei vastannut mitään, vaan istui ja tuijotti synkkänä pöytään "Te ette halua poikani naivan tytärtänne useasta eri syystä, joista yksi on se, että luulette häntä köyhäksi ja rikkaampi kosija on tarjoutunut sen jälkeen kun onnen kääntyminen on tehnyt teistä köyhän. Toinen ja tärkeämpi, todellinen syy on hänen englantilainen syntyperänsä, jota te vihaatte niin suuresti, että — vaikka hän Jumalan avulla pelasti tyttärenne hengen — te ette halua hänen jakavan elämää tyttärenne kanssa. Eikö se ole totta?"
"Kyllä, se on tosi, mynheer Quatermain. Te englantilaiset olette koiria ja pettureita", vastasi hän kiihtyneenä.