"Ja sitten te haluatte antaa tyttärenne sellaiselle, joka on osoittaunut alhaiseksi ja epärehelliseksi, tälle hyvälle englantilaisvihaajalle ja kuningasta vastaan vehkeilevälle Hernando Pereiralle, jota te rakastatte, koska hän on yksin elossa vanhasta suvustanne."
Muistellessaan iltapäivän tapahtumaa tämä iva sai Marais'n vaikenemaan.
"No", jatkoi isäni, "vaikka tunnen Marien ja tiedän hänen olevan suloisen ja jalosydämisen tytön, en minäkään toivo hänen menevän Allanin kanssa avioliittoon. Tahtoisin nähdä poikani naivan englantilaisen naisen, eikä joutuvan buurien ja heidän vehkeilyjensä verkkoihin. Kuitenkin on ilmeistä, että nämä kaksi rakastavat toisiaan koko sydämellään ja sielullaan, kuten epäilemättä on heidän kohtalokseen määrätty. Jos niin on, on mielestäni heidän eroittamisensa ja jonkun heistä pakoittaminen toiseen avioliittoon rikos Jumalaa vastaan, jonka Hän varmaan pitää mielessään ja maksaa teille takaisin. Aavistamattomia tapauksia voi sattua niissä seuduissa, minne menette, Henri Marais. Ettekö tahdo sitten tyytyä jättämään lapsenne hyvään turvaan?"
"En koskaan!" kiljaisi Marais. "Hän on seuraava minua uuteen kotiin, joka ei ole teidän kirotun brittiläisen lippunne varjossa."
"Sitten minulla ei ole enempää sanottavaa. Tulkoon se teidän päänne päälle nyt ja vastedes", vastasi isäni juhlallisesti.
Kykenemättä kauemmin itseäni hillitsemään huudahdin:
"Mutta minulla on, mynheer. Marien ja minun eroittaminen toisistamme on synti, ja se tulee murtamaan hänen sydämensä. Mitä köyhyyteeni tulee, on minulla jotain, enemmän kenties kuin luulette, ja tässä rikkaassa maassa voivat kerätä omaisuuksia ne, jotka tekevät työtä, kuten minä hänen tähtensä tekisin. Se mies, jolle tahtoisitte antaa hänet, näytti oikean luonteensa tänään, sillä sellainen, joka voi pelata niin alhaista peliä voittaakseen kilpapalkinnon, pelaa vielä alhaisemmin voittaakseen tärkeämpiä etuja. Kaikesta huolimatta laskelman täytyy pettää, koska Marie ei huoli hänestä."
"Minäpä sanon, että hänen täytyy", vastasi Marais. "Tahtokoon hän tai olkoon tahtomatta, hän seuraa minua eikä jää tänne tullakseen englantilaisen pojan vaimoksi."
"Seurata sinua minä kyllä tahdon, isä, ja jakaa kohtalosi viimeiseen saakka. Mutta mennä avioliittoon Hernando Pereiran kanssa en tahdo", sanoi Marie tyynesti.
"Kenties, mynheer", lisäsin, "on tuleva päiviä, jolloin vielä kerran olette iloinen englantilaisen pojan avusta."