"Keneltäkö? No tietysti missie'lta, baas. Kun kuulin teidän aikovan nukkua vaunuissa, menin hänen luoksensa ja lainasin ne teidän peitteeksenne. Sitä paitsi, olin sen aivan unohtanut, hän antoi minulle kirjeen teille", ja hän koetteli ensin likaista mekkoaan, sitten kainaloaan ja lopuksi kiharaista tukkaansa, josta viimeksi mainitusta kätköpaikasta hän veti esiin pienen paperipalasen, joka oli kierretty kuulan muotoiseksi. Levitin sen auki ja luin seuraavat sanat, jotka oli lyijykynällä kirjoitettu ranskaksi:
"Olen persikkapuutarhassa puolta tuntia ennen auringonnousua. Ole siellä, jos tahdot jättää minulle jäähyväiset. — M."
"Tuleeko siihen mitään vastausta, baas?" kysyi Hans, kun olin työntänyt paperilapun taskuuni. "Siinä tapauksessa voin sen ottaa mukaani tulematta keksityksi." Sitten eräs ajatus välähti hänen mielessään, ja hän lisäsi: "Miksi ette itse ota sitä mukaanne? Missien ikkuna on helposti avattavissa, ja olen sitäpaitsi varma, että hän mielellään näkisi teidät."
"Ole hiljaa", sanoin. "Aijon mennä nukkumaan. Herätä minut tuntia ennen kukon laulua ja katso, että hevoset pääsevät ulos aitauksesta, ettet voi niitä helposti löytää, jos arvoisan pastorin tekisi mieli lähteä liikkeelle kovin aikaisin. Mutta älä anna niiden vaeltaa kauas, sillä täällä me emme ole tervetulleita vieraita."
"Ymmärrän, baas. Sivumennen sanoen, baas, mynheer Pereira, joka aikoi teitä pettää noiden hanhien suhteen, nukkuu eräässä tyhjässä talossa noin parin penikulman päässä täältä. Herätessään ylös aamulla hän juo kahvia, ja hänen palvelijansa, joka sen valmistaa, on hyvä ystäväni. No, mitä arvelisitte, jos sekoittaisin hiukan jotain siihen? Ei sellaista, joka surmaa hänet, sillä se on raamatun käskyjä vastaan, vaan sellaista, joka tekisi hänet hulluksi, sillä siitä ei raamattu sano mitään. Minulla on sitä varten erittäin hyvää lääkettä, jota te valkoiset ette tunne, ja joka parantaa kahvin makua; se saattaisi säästää paljon huolia. Katsokaahan, jos hän tulee tanssien paikalle ilman mitään vaatteita, kuten tavallinen kafferi, ei mynheer Marais - vaikka hänkin todellisuudessa on hullu — varmaankaan toivo häntä vävykseen."
"Mene pirun tykö, jollet jo siellä ole", minä vastasin ja käänsin kylkeä ikäänkuin nukkuakseni. — — —
Ei ollut mitenkään tarpeellista neuvoa tuota uskollista olentoa, viekasta mutta moraalitonta Hansia, herättämään minut aikaisin, kuten runossa kerrotaan neitosen kehoittaneen äitiään, sillä en luule ummistaneeni silmääni tänä yönä. Säästän mietelmäni, sillä on helppo kuvitella, mitä liikkui vakavaluontoisen pojan mielessä, kun häneltä aiottiin ryöstää hänen ensimmäinen rakkautensa.
Paljon ennen aamun koittoa seisoin persikkatarhassa — samassa tarhassa, missä ensimmäisen kerran olimme kohdanneet toisemme — ja odottelin. Vihdoin Marie tuli hiipien puunrunkojen välitse kuin harmaa kummitus, sillä hän oli kietoutunut jonkinlaiseen vaaleanväriseen viittaan. Oi, vielä kerran saimme olla kahden kesken toistemme kanssa. Kahden siinä täydellisessä yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, mikä vallitsee Afrikassa ennen päivän koittoa, jolloin kaikki elävät olennot, jotka rakastavat yötä, ovat vetäytyneet leireihinsä ja turvapaikkoihinsa, ja ne, jotka rakastavat päivää, vielä nukkuvat parhainta untaan.
Hän levitti käsivartensa ja puristi minut rintaansa vasten lausumatta sanaakaan. Hetkistä myöhemmin hän melkein kuiskaten lausui:
"Allan, minä en voi viipyä täällä kauemmin, sillä jos isäni tapaisi meidät yhdessä, hän varmaankin ampuisi sinut kiivaudessaan."