"Niin saattaisi, Allan", hän vastasi vihastumatta, sillä kaikki hänen vastoinkäymisensä olivat tehneet hänet mielenlaadultaan harkitsevammaksi — toistaiseksi. "Mutta tutkimattomat ovat hänen tiensä, eikö niin?"
Nyt minun kiukkuni puhkesi, ja nousten ylös sanoin:
"Tarkoitatteko, mynheer Marais, että huolimatta rakkaudestamme, jonka tiedätte olevan todellisen ja syvän, ja huolimatta siitä, että minä yksin olen kyennyt vetämään sekä teidät, että muut kuoleman kidasta, minä en koskaan voi naida Marieta? Tarkoitatteko, että hänet on annettava sille kerskailijalle, joka hylkäsi hänet hädän hetkellä?"
"Entä sitten, jos tarkoitan sitä, Allan?"
"Vaikka olenkin vielä nuori, olen kuitenkin, kuten hyvin tiedätte, mies, joka osaa ajatella ja toimia puolestaan. Sitäpaitsi olen teidän herranne täällä, sillä minun on karja, pyssyt ja palvelijat. No, tahdon ottaa Marien, ja jos joku koettaisi estää minua, tiedän puolustaa itseäni ja häntä."
Tämä rohkea puhe ei näyttänyt häntä vähintäkään hämmästyttävän tai saavan minuun pahastumaan. Hän katsoi minua hetkisen, hypistellen pitkää partaansa miettivästi, ja vastasi sitten:
"Myönnän, että sinun iälläsi olisin pelannut samaa peliä, ja totta on, että sinulla on tärkeitä seikkoja puolellasi. Mutta vaikka Marie rakastaakin sinua paljon, ei hän lähtisi pois sinun kanssasi ja jättäisi isäänsä nälkään kuolemaan."
"Tehän voitte tulla mukanamme appenani, mynheer Marais. Joka tapauksessa on varmaa, etten lähde täältä jättäen hänet kuolemaan nälkään."
Nyt luulen hänen huomanneen silmistäni jotain, joka osoitti minun olevan tosissani. Vihdoin hän vaihtoi äänilajia ja alkoi todistella, ikäänkuin puolustellen:
"Ole järkevä, Allan", hän sanoi. "Kuinka sinä voit naida Marien, kun ei ole ketään pappia yhdistämään teidät? Varmaankaan, jos rakastat häntä niin paljon, et tahdo valaa lokaa hänen nimelleen, ei edes täällä erämaassa?"