X Luku.
ROUVA PRINSLOO LAUSUU MIELIPITEENSÄ.
Kun hottentotti oli päättänyt kertomuksensa, alettiin neuvotella. Marais sanoi, että jonkun täytyy mennä katsomaan, vieläkö hänen sisarenpoikansa eli, johon muut buurit välinpitämättömästi vastasivat "niin". Sitten rouva Prinsloo palasi vertaukseensa.
Hän huomautti, kuten hän jo aikaisemmin oli tehnyt, että hänen arvostelunsa mukaan Hernan Pereira oli hätähousu ja matelija, joka oli koettanut hyljätä heidät heidän hädässään ja oikeamielisen Jumalan tuomiosta joutunut itse hätään. Omasta puolestaan hän toivoi, että leijona olisi vienyt hänet kunnon hottentotin sijasta, vaikkakin hän sai paremman käsityksen leijonasta senjohdosta, ettei se niin tehnyt, koska se muussa tapauksessa olisi tullut myrkytetyksi. Hänen mielipiteensä oli siis, että olisi aivan yhtä hyvä antaa tuon petturin maata sillä vuoteella, minkä hän itselleen oli valmistanut. Sitäpaitsi hän epäilemättä oli nyt jo kuollut; mitä siis hyödytti olla hänestä huolissaan?
Nämä mietteet näyttivät saavan kannatusta buurien puolelta, sillä he huomauttivat: "Niin, mitä hyötyä siitä on?"
"Onko oikein", kysyi Marais, "hyljätä toveri onnettomuudessa, hänet, joka on samaa verta kuin me?"
"Mein Gott!" vastasi rouva Prinsloo. "Hän ei ole mitenkään samaa verta kuin minä, tuo inhoittava portugalilainen. Mutta myönnän hänen olevan teidän vertanne, mynheer Marais, koska hän on sisarenne poika, joten on selvää, että te olette yksi niistä, jotka lähtevät häntä etsimään."
"Niin näyttää olevan, rouva Prinsloo", sanoi Marais miettivällä tavallaan. "Kuitenkin minun täytyy muistaa, että minun on pidettävä huolta Mariesta."
"Niin piti hänenkin, kunnes hän muisti oman nahkansa ja lähti tiehensä ainoalla hevosella ja vieden kaiken ruudin, jättäen Marien ja meidät muut nälkää näkemään. No, te siis ette mene, Prinsloo ei mene, ei myöskään kumpikaan poikani, siitä pidän huolen; siis täytyy Meyerin mennä."
"Ei, ei, hyvä rouva", vastasi Meyer. "Minulla on nämä lapset, jotka on hoitooni uskottu."