"Myönnän, että löysitte, rouva", sanoin vihaisena, "mutta toivon, että jättäisitte mynheer Marais'n kipeät paikat rauhaan, nähdessänne, että, vaikka kirkuminen onkin teille, potkut kohdistuvat minuun."
"Mitä se tekee, Allan?" hän kysyi. "Hän on aina ollut vihollisenne, joten on aivan yhdentekevää, vaikka te näettekin hänen kavionsa, kun ette ole niiden tavoiteltavissa. Poika raukkani, luulen teille koittavan huonon ajan tuon hätähousun ja muulin keskuudessa, vaikka olette tehnyt niin paljon kumpaisellekin heidän hyväkseen. No, yksi hyvä puoli sentään on asiassa — Mariella on uskollinen sydän. Hän ei koskaan tahdo mennä jonkun muun miehen kanssa naimisiin kuin juuri teidän, Allan — vaikka ette olisikaan täällä", hän lisäsi sivuajatuksella.
Vanha nainen pysähtyi hetkeksi, tuijottaen maahan. Sitten hän kohotti katseensa ja sanoi:
"Allan, rakkaani" — hän todella piti minusta ja nimitti minua toisinaan näin — "te ette ottanut varteen antamaani neuvoa, olla etsivinänne Pereiraa löytämättä häntä. No, annan teille toisen neuvon, jota seuraatte, jos olette viisas."
"Mikä se on?" kysyin epäröiden. Sillä vaikka rouva Prinsloo omalla tavallaan olikin oikeassa, saattoi hän katsella asioita hyvin omituisessa valossa. Useitten muitten naisten tavoin hän arvosteli siveellisiä lakimääräyksiä sydämensä vaistojen mukaan ja oli aivan valmis soveltamaan ne olosuhteisiin tai tavoittamaan päämäärää, jonka hän arveli itsessään hyväksi.
"Tämä juuri, poikaseni. Tehkää Marien kanssa kahden päivän matka viidakkoon. Minä tahdon hieman vaihtelua ja tulen sinne myös sekä vihin teidät siellä. Minulla on nimittäin rukouskirja ja minä voin lukea ääneen vihkimäkaavan, jos ensin käymme sen läpi kertaan tai pariin."
Rouva Prinsloo vihkimässä minut ja Marien autiossa ja asumattomassa erämaassa, — tämä tulevaisuuden kuva, vaikkakin houkutteleva, oli niin mahdoton, että puhkesin nauramaan.
"Miksi nauratte, Allan? Kuka tahansa voi vihkiä ihmisiä, ellei ole muuta saatavissa; uskonpa vielä että he voivat itsekin vihkiä itsensä."
"Myönnän kyllä", vastasin, koska en halunnut ryhtyä lainopilliseen väittelyyn rouva Prinsloon kanssa. "Mutta katsokaahan, täti, minä lupasin juhlallisesti hänen isälleen, etten naisi häntä ennenkuin hän olisi täysi-ikäinen, ja, jos rikkoisin sanani, en olisi rehellinen mies."
"Rehellinen mies!" hän huudahti äärimmäisellä halveksumisella. "Rehellinen mies! No, ovatko sitten Marais ja Hernan Pereira rehellisiä miehiä? Miksi ette mittaa samalla mitalla kuin hekin, Allan Quatermain? Sanon teille, että tuo kirottu rehellisyytenne koituu turmioksenne. Muistatte sanani myöhemmin", ja hän poistui vihan vimmoissaan.