Kun hän oli mennyt, lähdin vaunujeni luo, missä Hans odotteli minua antaakseen seikkaperäisen ja loputtoman selostuksen kaikesta, mitä poissaollessani oli tapahtunut. Olin iloinen havaitessani että, paitsi yhden sairaaloisen härän kuolemaa, kaikki oli käynyt hyvin. Kun hän vihdoin oli lopettanut pitkän kertomuksensa, söin jonkunverran ruokaa, jonka Marie oli valmiiksi keitettynä minulle lähettänyt, sillä olin liian väsynyt mennäkseni tapaamaan ketään buureista sinä iltana. Juuri kun olin lopettanut aterioimiseni ja aioin kääntyä makuulle, ilmestyi Marie leiritulen valaisemaan piiriin. Hyppäsin ylös ja juoksin hänen luoksensa sanoen, etten ollut odottanut häntä näkeväni tänä iltana enkä halunnut tulla taloon.
"Ei", hän vastasi, vetäen minut varjoon, "ymmärrän kyllä. Isäni näyttää kovin kiihoittuneelta, melkeinpä hullulta. Jos rouva Prinsloon kieli olisi ollut käärmeen myrkkyhammas, ei se olisi voinut pistää häntä pahemmin."
"Ja missä on Pereira?" kysyin.
"Serkkuni nukkuu toisessa huoneessa. Hän on heikko ja perin uupunut. Siitä huolimatta hän halusi suudella minua. Sanoin hänelle heti, kuinka asiat olivat minun ja sinun välilläsi, ja että me menisimme naimisiin kuuden kuukauden kuluttua."
"Mitä hän siihen sanoi?" kysyin.
"Hän kääntyi isäni puoleen ja sanoi: 'Onko tämä totta, enoni?' Isäni vastasi: 'On, se on paras kauppa, minkä saatoin tehdä englantilaisen kanssa nähdessäni, ettet sinä ollut täällä tekemässä parempaa'."
"Ja mitä tapahtui sitten, Marie?"
"No, sitten Hernan ajatteli hetkisen. Vihdoin hän kohotti katseensa ja sanoi: 'Ymmärrän. Asiat ovat menneet hullusti. Toimin parhaani mukaan mennessäni etsimään apua teille kaikille. Minä petyin. Sillävälin englantilainen tuli ja pelasti teidät. Myöhemmin hän pelasti minut myöskin. Eno, näen tässä kaikessa Jumalan käden; jollei tätä Allania olisi ollut, ei kukaan meistä olisi elossa. Niin, Jumala käytti häntä säilyttääkseen meidät elossa. No, hän on luvannut, ettei hän nai Marieta ennen kuutta kuukautta. Te tiedätte, eno, että jotkut näistä englantilaisista ovat suuria hölmöjä. He pitävät lupauksensa, vaikka se olisi heidän omaksi vahingokseenkin. No, kuudessa kuukaudessa saattaa paljon tapahtua; ken tietää, mitä tapahtuu?'"
"Olitko läsnä, kun kuulit kaiken tämän, Marie?" kysyin.
"En, Allan; olin seinän toisella puolella. Mutta nämä sanat kuultuani astuin sisään ja sanoin: 'Isäni ja Hernan serkkuni, suvaitkaa ymmärtää, että on yksi seikka, mikä ei koskaan tapahdu'."