"Mikä se on?" kysyi serkkuni.
"Ei koskaan tapahdu, että menisin sinun kanssasi naimisiin, Hernan", vastasin.
"Kuka tietää, Marie, kuka tietää?" hän sanoi.
"Minä tiedän, Hernan", vastasin. "Vaikka Allan kuolisi huomispäivänä, en menisi sinun kanssasi naimisiin, en silloin enkä kahtakymmentä vuotta myöhemmin. Olen iloinen, että hän on pelastanut henkesi, mutta tästä lähtien olemme vain serkkuja, ei mitään muuta."
"Kuulethan, mitä tyttö meille sanoo", sanoi isäni. "Miksi et luovu yrityksestä? Mitä hyödyttää potkia tutkainta vastaan?"
"Jos on jalassa vahvat saappaat ja potkii kyllin kovasti, antavat tutkaimet perään", sanoi Herran. "Kuusi kuukautta on pitkä aika, enoni."
"Saattaa olla, serkku", sanoin. "Mutta muista, ettei kuusi kuukautta, ei kuusi vuotta, ei edes kuusi tuhatta vuotta ole kyllin pitkä aika saattaakseen minut menemään naimisiin jonkun muun miehen kuin Allan Quatermain'in kanssa, joka juuri on pelastanut sinut kuolemasta. Ymmärrätkö?"
"Kyllä", hän vastasi, "ymmärrän, ettet tahdo minun kanssani mennä naimisiin. Sen vain lupaan, ettet mene naimisiin Allan Quatermain'in etkä kenenkään muunkaan miehen kanssa."
"Jumala päättää sen", vastasin ja lähdin pois, jättäen hänet ja isäni kahdenkesken. "Ja nyt, Allan, kerro minulle kaikki, mitä on tapahtunut senjälkeen kuin erosimme."
Kerroin hänelle kaikki, mainiten rouva Prinsloon neuvon myöskin.