"Tietysti, Allan, olit aivan oikeassa", hän huomautti, kun olin lopettanut. "Mutta olen varma, että rouva Prinsloo myös oli tavallaan oikeassa. Pelkään serkkuani Hernania, joka pitää isääni kädestä varsin lujasti. Me olemme kuitenkin luvanneet ja meidän täytyy pitää sanamme."
XI Luku.
LAUKAUS ROTKOSSA.
Luullakseni noin kolme viikkoa näiden tapahtumain jälkeen aloimme matkamme etelään päin. Seuraavana aamuna Marais'n leirille saapumisemme jälkeen Pereira tuli luokseni useiden henkilöiden läsnäollessa ja, ottaen minua kädestä, kiitti minua kuuluvalla äänellä henkensä pelastuksesta. Senjälkeen hän selitti minun olevan hänelle rakkaamman kuin veljen, sillä olihan meidät veriside yhdistänyt.
Vastasin, etten luullut mitään sellaista sidettä olevan; en tosiaankaan ollut varma, mitä se tarkoitti. Olin tehnyt velvollisuuteni hänen suhteensa, en enempää enkä vähempää, eikä siinä ollut enempää sanomista.
Kävi kuitenkin ilmi, että oli paljonkin vielä sanomista, sillä Pereira halusi lainata rahaa, tai pikemmin tavaraa, minulta. Hän selitti, että, huomioonottaen leirillä eloon jääneiden sivistymättömien buurien ja erittäinkin häpeämätön-kielisen rouva Prinsloon ennakkoluulot, sekä hän että hänen enonsa olivat tulleet siihen päätökseen, että hänen olisi viisasta poistua niin pian kuin mahdollista. Sentähden hän suunnitteli lähteä pois aivan yksin.
Vastasin, että minun käsitykseni mukaan hän oli tehnyt kylliksi yksinäisiä matkoja tällä seudulla, kun näin, miten hänen viimeinen retkensä oli päättynyt. Hän vastasi, että jokainen oli niin katkeroitunut hänelle, ettei muuta valinnan varaa ollut. Sitten hän lisäsi, päästäen todellisen mielensä valloilleen:
"Allemachte! Mynheer Quatermain, luuletteko minusta olevan mieluisaa nähdä teidän joka päivä mielistelevän sitä tyttöä, joka oli kihlattuni, ja nähdä hänen vastaavan mielistelyynne silmillään, — niin, epäilemättä myöskin huulillaan, kuulemastani päättäen?"
"Te saatoitte jättää hänet, jota nimititte kihlatuksenne, mutta joka omasta tahdostaan ei koskaan ole ollut muiden kuin minun kihlattuni, kuolemaan nälkään, mynheer. Miksi te sitten olisitte pahoillanne siitä, että minä poimin ylös sen, minkä te heititte pois, erittäinkin kun se aina oli ollut omani eikä teidän? Jollei minua olisi ollut, ei olisi emään mitään tyttöä, josta riitelisimme, samaten kuin ei olisi ketään miestä elossa, joka riitelisi kanssani tästä tytöstä."
"Oletteko te, englantilainen, sitten Jumala, että päätätte miesten ja naisten elämästä tahtonne mukaan? Hän meidät pelasti, ette te."