Kun hän oli noin sadan yardin päässä tai kauempanakin, käännyin minä myöskin ja juoksin, tuntematta olevani turvassa ennen kuin välillämme oli maili matkaa.
* * * * *
Kello oli yli kymmenen sinä iltana, kun saavuin leirille, missä tapasin Hansin juuri lähdössä etsimään minua kahden zulun kanssa, ja sanoin, että asianhaarat olivat pakoittaneet minua viipymään vaunujen luona. Rouva Prinsloo oli myöskin vielä hereillä, odotellen kuullakseen saapumisestani.
"Mikä se asianhaara oli, Allan?" hän kysyi. "Näyttää siltä, kuin siinä olisi ollut kuula", ja hän osoitti veristä naarmua poskessani.
Nyökkäsin päätäni.
"Pereiranko?" hän kysyi jälleen.
Nyökkäsin uudelleen.
"Surmasitteko hänet?"
"En; annoin hänen mennä. Olisi sanottu, että minä murhasin hänet", ja minä kerroin hänelle, mitä oli tapahtunut.
"Niin, Allan", hän huomautti, kun olin lopettanut. "Luulen teidän menetelleen viisaasti, sillä te ette olisi voinut todistaa mitään. Mutta mitä ihmettä kaikkivaltias Jumala säästää tätä hätähousua. No, menen kertomaan Marielle, että olette vahingoittumattomana palannut takaisin, sillä hänen isänsä ei päästä häntä mökistä ulos näin myöhään; mutta mitään muuta en sano, jollette halua."