Sinä yönä tai pikemmin seuraavana aamuna kysymys oli meidän suhteemme ratkaistu, sillä kun heräsin aamunkoitteessa, saatoin nähdä valon heikosti välkehtivän esineissä, joitten tiesin olevan keihäitä. Meidät ympäröi suuri komppania zuluja, — yli kaksi sataa miestä, kuten myöhemmin havaitsin. Otaksuen heidän tapansa mukaan aamunkoittaessa valmistautuvan hyökkäämään kimppuumme huusin tämän sanoman muille, jolloin Marais hyökkäsi ylös ja, heti vuoteensa jätettyään, etsi roer'insa ja saapui käsi liipaisimella.
"Jumalan tähden, älkää ampuko!" sanoin. "Kuinka me voimme niin monia vastustaa? Lempeät sanat ovat ainoa keinomme."
Hän yritti siitä huolimatta ampua ja olisi niin tehnytkin, jollen olisi heittäytynyt hänen päällensä ja aivan kirjaimellisesti vääntänyt pyssyn hänen kädestään. Samassa rouva Prinsloo tuli paikalle. Hän oli tosiaankin kummitusmainen näky "makuupuvussaan", kuten hän sitä nimitti, johon kuului kuluneesta sakaalin nahasta tehty yömyssy ja jonkinlaiset saukonnahkaiset liivit.
"Kirottu hullu!" hän sanoi Marais'lle. "Tahdotteko saattaa meidät kaikki päätä lyhyemmiksi? Menkää, Allan, ja puhukaa näille mustille elukoille lempeästi niinkuin puhuisitte vihaiselle koiralle. Teillä on öljyyn kastettu kieli, ja he saattavat teitä kuunnella."
"Niin", vastasin, "se lienee parasta. Jollen palaisi, osoittakaa rakkauttanne Marielle."
Sitten viittasin zulujeni päämiestä, jonka olin Delagoassa palkannut, seuraamaan itseäni ja astuin rohkeasti eteenpäin aivan aseetonna. Olimme leiriytyneet eräälle töyräälle neljännesmailin päähän rannasta, zulujen rykmentti, tai me, jotka heistä saatoimme nähdä, olivat tämän töyrään juurella noin sadan kuudenkymmenen yardin päässä. Päivä alkoi jo valjeta, ja kun minä olin viidenkymmenen askeleen päässä heistä, huomasivat he minut. Komentosana kajahti, ja joukko miehiä ryntäsi minua kohti kilpi suojanaan ja keihäs ojennettuna.
"Me olemme kuoleman omia!" huudahti kafferini alakuloisella äänellä. Olin samaa mieltä hänen kanssansa, mutta ajattelin yhtä hyvin voivani kuolla seisaalleni kuin pakoon juostessa.
Vaikka en koskaan vielä ollut ollut näiden zulujen kanssa tekemisissä, osasin sangen hyvin puhua useita alkuasukkaiden murteita, jotka olivat sukua heidän käyttämälleen. Sitäpaitsi olin, palkattuani saman heimoisia miehiä Delagoassa, kuluttanut kaiken vapaa-aikani keskustelemalla heidän kanssaan ja hankkimalla tietoja heidän kielestään, historiastaan ja tavoistaan. Tähän aikaan tunsin siis hyvin heidän kieltään, vaikka toisinaan saatoinkin käyttää lauseparsia, jotka olivat heille vieraita.
Senpätähden kykenin huutamaan heille ja kysymään, mitä asiaa heillä oli meille. Kuullessaan itseään puhuteltavan kielellä, jota he ymmärsivät, miehet pysähtyivät ja, nähdessään minun olevan aseetonna, kolme heistä lähestyi minua.
"Me tulemme ottamaan teidät vangiksi, valkoiset miehet, tai surmaamaan, jos vastustatte", sanoi heidän päällikkönsä.