Täällä me sitten asustimme huomaamatta ja melkein ilman vartijoita, mutta rikkaudessa ja hyvinvoinnissa, viettäen aikaamme palatsin tai temppelin kirjastoissa, ja kun väsyimme työhön, suloisissa puutarhoissa tai toisinaan purjehtien Niiliä pitkin. Neiti Merapikin asui siellä, mutta palatsin sivurakennuksessa muutamien orjien ja palvelijoiden kanssa, jotka Seti oli antanut hänelle. Joskus tapasimme hänet puutarhoissa, joissa hän mielellään käveli samaan aikaan kuin mekin, nimittäin ennen kuin aurinko paistoi kuumasti tai illan viileässä, ja silloin tällöin kuutamoöinä. Silloin me kaikki kolme puhelimme yhdessä, sillä Seti ei milloinkaan etsinyt hänen seuraansa yksin eikä seinien sisäpuolella.

Nuo keskustelut olivat hyvin hupaisia. Ja aikaa myöten pidimme niitä yhä useammin, sillä Merapi janosi oppia, ja prinssi toi hänelle kirjoja, joita hän sai lukea puutarhassa olevassa pienessä huvimajassa. Siellä istuimme, tai jos kuumuus kohosi liian suureksi, ulkopuolella kahden suuren puun varjossa, jotka levittivät oksiaan tuon pikku majan katon yli, Setin kertoillessa kirjojen sisällyksestä ja selvitellessä hänelle kirjoitustemme salaisuuksia. Toisinaan luin minä heille omia kirjoittamiani kertomuksia, joita he kumpikin mielellään kuuntelivat, niin he ainakin sanoivat ja minä turhamaisuudessani uskoin. Myöskin keskustelimme maailman salaperäisyydestä, ihmeistä ja hebrealaisista, heidän kohtalostaan tai siitä, mitä Egyptissä ja naapurimaissa tapahtui.

Eikä Merapi ollut aivan yksinäinenkään, sillä Memphiksessä asusti muutamia jalosukuisia naisia, joitten suonissa virtasi hebrealaista verta, tai jotka olivat synnyltään israelilaisia ja olivat vastoin lakejansa naineet egyptiläisiä. Näistä hän sai ystäviä, ja yhdessä he harjoittivat jumalanpalvelustaan emien tapojensa mukaan kenenkään estämättä heitä, sillä täällä ei sallittu kenenkään papin häiritä.

Me puolestamme olimme kanssakäymisessä niin monen kanssa kuin vain halusimme, sillä harvat unohtivat, että Seti oli syntyperältään Egyptin prinssi, siis melkein puolijumala, ja kaikki halusivat tulla tervehtimään häntä. Oman itsensä tähdenkin häntä paljon rakastettiin ja erittäinkin oli hän rakas köyhille, joiden puutetta oli hänen ilonsa lievittää suurilla rikkauksillaan. Tästä johtui, että missä hän vain liikkuikin, otettiin hänet vaikka tahtomattaan vastaan kunnian ja nöyryyden osoituksilla, mitkä olivat melkein kuninkaallisia, sillä vaikka farao voi ryöstää häneltä kruunun, ei hän voinut ottaa hänen suonistaan pyhää kuninkaitten verta.

Tämän tähden huoletti minua hänen turvallisuutensa, sillä olin varma, että Amenmeses tiesi kaiken urkkijoittensa välityksellä ja alkoi kadehtia valtaistuimelta sysättyä prinssiä, jota vielä niin paljon kunnioittivat ne, joita hänen oikeuden mukaan olisi pitänyt hallita. Kerroin Setille epäilyksistäni ja huomautin, että kun hän liikkui kaduilla, pitäisi hänellä olla seurassaan aseistettuja miehiä. Mutta hän vain naurahti ja vastasi, että niinkuin hebrealaisten ei onnistunut tappaa häntä, samoin kävisi muillekin. Sitäpaitsi uskoi hän, ettei maassa ollut ainoatakaan egyptiläistä, joka nostaisi miekkansa häntä vastaan tai panisi myrkkyä hänen juomaansa, vaikka kuka tahansa käskisi. Sitten hän lisäsi vielä:

"Paras tapa välttää kuolemaa on olla pelkäämättä sitä, sillä silloin
Osiris karttaa meitä."

* * * * *

Nyt on minun kerrottava Taniksen tapahtumista. Farao Meneptah eli ainoastaan muutamia tunteja tulematta tajuihinsa, ennen kuin hänen henkensä lensi taivaaseen. Silloin oli suuri suru maassa, sillä vaikka hän ei ollutkaan rakastettu, oli hän kunnioitettu ja pelätty. Ainoastaan israelilaiset iloitsivat julkisesti, koska hän oli ollut heidän vihollisensa ja heidän profeettansa olivat ennustaneet, että kuolema oli lähellä häntä. He sanoivat, että heidän Jumalansa oli surmannut hänet, ja se sai egyptiläiset vihaamaan heitä enemmän kuin milloinkaan ennen.

Vielä oli Egyptissä epäilystä ja hämmästystä, sillä vaikka julistus prinssi Setin perinnöttömyydestä oli kuulutettu kaikkialla, kansa ja erittäinkin ne, jotka asustivat eteläosassa maata, eivät voineet ymmärtää, miten sellaista oli voitu tehdä noitten Goshenissa asuvien orjien tähden. Todellakin, jos prinssi olisi vain nostanut kättään, kymmenet tuhannet olisivat tulleet hänen käskettävikseen. Sen hän kuitenkin kieltäytyi tekemästä, ja se hämmästytti koko maailmaa, sillä pidettiin kummallisena, että mies hylkäsi valtaistuimen, joka olisi kohottanut hänet melkein jumalien tasolle. Mutta välttääkseen heidän kiihkeitä pyyntöjään oli hän hetipaikalla lähtenyt Memphikseen ja pysytteli siellä piilossa suruajan isänsä kuoleman jälkeen. Niin sitten kävi, että Amenmeses pääsi valtaistuimelle kenenkään vastustamatta, sillä ilman puolisoaan ei Userti voinut tai ei tahtonut toimia.

Kun balsamoiminen oli tehty, vietiin farao Meneptahin ruumis Niiliä pitkin ikuiseen asuntoonsa, komeaan hautaan, jonka hän oli valmistanut itselleen Thebeen, "Kuolleitten kuninkaitten laaksoon". Prinssi Setiä ei kutsuttu tähän suureen juhlaan, jottei, kuten Bakenkhonsu kertoi minulle jälkeenpäin, hänen läsnäolonsa saisi aikaan kapinaa hänen ihailijainsa taholta joko hänen tahdostaan tai tahtomattaan. Sen vuoksi ei myöskään kuolleen jumalan, kuten Meneptahia nimitettiin, sallittu levähtää Memphiksessä viimeisellä matkallaan Niiliä pitkin.