"Oh! Set ja hänen tulensa periköön teidät ja ilkeän puheenne", sanoin ja poistuin hänen luotaan.
Kun olin mennyt vähän matkaa, katsoin taakseni ja näin Kiin nauravan, heittävän sauvansa ilmaan ja taas tarttuvan siihen kiinni.
"Set ja hänen tulensa", huusi hän jälkeeni. "Ihmettelen, mitä ne muistuttavat, Ana. Kenties jonakin päivänä saamme tietää sen, kirjuri Ana, me kumpikin, te ja minä."
Niin jäi Kii luoksemme ja asui yhdessä Bakenkhonsun kanssa. Melkein joka päivä näin heidät kävelemässä puutarhassa, sillä minä, joka istuin prinssin pöydässä, paitsi silloin kun rouva Merapi söi hänen kanssaan, en aterioinut heidän kanssaan. Silloin keskustelimme monista asioista. Niissä, jotka koskettelivat tiedettä tai vieläpä uskontoakin, olin minä etevämpi Kiitä, joka ei ollut mikään suuri oppinut eikä mestari jumaluusopissa. Mutta aina, ennen kuin erosimme, heitti hän jonkun nuolen minuun, jolle vanha Bakenkhonsu nauroi ja nauroi uudelleen, vetäen kuitenkin aina ylitseni suojuksen kunnioitusta herättävällä viisaudellaan, vain siksi, luulen, että hän rakasti minua. Juuri tämän jälkeen löi rutto Egyptin karjan niin, että tuhansittain eläimiä kuoli, vaikka eivät kaikki, kuten oli kerrottu. Mutta, kuten olen sanonut, prinssin karjasta ei kuollut ainoatakaan, eikä, niinkuin meille kerrottiin, israelilaisiltakaan Goshenin maassa. Nyt oli Egyptissä suuri hätä, mutta Kii hymyili ja sanoi, että hän tiesi niin käyvän ja vielä oli tulossa paljon pahempaa, jolloin olisin tahtonut iskeä häntä päähän hänen omalla sauvallaan, jollen olisi pelännyt sen vielä kerran muuttuvan kädessäni käärmeeksi.
Vanha Bakenkhonsu katseli tapahtumaa toisilla silmillä. Hän sanoi, että sen jälkeen kuin hänen viimeinen vaimonsa kuoli, luullakseni noin viisikymmentä vuotta sitten, oli elämä tuntunut hänestä hyvin yksitoikkoiselta. Mutta nyt se jälleen tuli mieltä kiinnittäväksi, koska nuo ihmeet, jotka Egyptissä tapahtuivat, ja jotka olivat aivan vastoin luonnonjärjestystä, muistuttivat hänelle hänen viimeistä puolisoaan ja tämän johtopäätöksiä. Ja hänen tapansa oli sanoa, että noina vuosina elimme ihmeitten maailmassa, jolloin egyptiläisillä näytti olevan hallitsijana paholainen Set.
Mutta vieläkään ei farao päästänyt hebrealaisia menemään, kenties siksi, että hän oli sen pyhästi luvannut Meneptahille, joka asetti hänet valtaistuimelle, tai kenties jostakin muusta syystä, ehkäpä niistä, joita Kii oli luetellut Setille.
Sitten tulivat paiseet, jotka vaivasivat miehiä, naisia ja lapsia kaikkialla maassa, paitsi niitä, jotka asuivat Setin talossa. Vartija ja tämän perhe, joiden mökki oli portin ulkopuolella, ei kahtakymmentä askeltakaan siitä, säästyivät. Ja tämä herätti katkeruutta perheiden naisten keskuudessa. Samoin Kii, joka oli prinssin vieraana Memphiksessä, säästyi paiseilta, jota vastoin hänen virkatoverinsa, jotka jäivät Tanikseen, saivat niitä enemmän kuin ketkään muut, jolloin jotkut heistä kuolivat.
Tämän kuullessaan Kii nauroi ja sanoi, että hän oli kertonut heille näin käyvän. Itse faraokin ja hänen korkeutensa Userti sairastivat, jälkimäinen leukaansa, joka teki hänet vallan vastenmielisen näköiseksi joksikin aikaa. Ja Bakenkhonsu oli kuullut, en tiedä miten, hänen olevan niin raivoissaan, että oli jo aikonut palata herransa Setin luo, jonka talossa hän oli kuullut ihmisten olevan turvassa. Vielä hän oli kuullut, että hänen seuraajansa Israelin kuun kauneus oli pysynyt vahingoittumattomana, jopa oli suurempikin kuin ennen, tieto, jonka luullakseni Bakenkhonsu itse ilmoitti hänelle. Mutta lopulta kuitenkin Usertin ylpeys ja kateus estivät hänet tulemasta.
Egyptiläisten sydämet alkoivat nyt täydellä todella kääntyä Setin puoleen. Prinssi, sanoivat he, oli vastustanut hebrealaisten sortamista, ja kun hän ei voittanut, riistettiin häneltä oikeus valtaistuimeen, jonka farao Amenmeses hankki sitten itselleen vastustamalla prinssin politiikkaa. Ja nyt nähtiin jo hänen hallituksensa hedelmät. Sentähden, päättelivät he, jos Amenmeses syöstäisiin valtaistuimelta ja prinssi hallitsisi, loppuisivat heidän vaivansa. Siksi he lähettivät sanansaattajia salaisesti hänen luokseen, pyytäen häntä nousemaan Amenmesesta vastaan ja luvaten hänelle apuaan. Mutta prinssi ei tahtonut kuulla ainoatakaan heistä, sillä, kuten hän sanoi heille, hän oli onnellinen ollessaan se, mikä hän oli, eikä halunnut mitään muuta asemaa. Kuitenkin tuli farao kateelliseksi, sillä hän sai kuulla kaiken tämän urkkijoiltaan, ja lähetti salamurhaajia ottamaan Setin hengiltä.
Userti varoitti minua erään lähettilään kautta ensimmäisestä murhaajasta, mutta toisen ja pahemman huomasi Kii jollakin kummallisella tavalla, joten vartijat saivat heidät kiinni porteilla ja tappoivat. Silloin Seti sanoi, että hän sittenkin oli tehnyt viisaasti osoittaessaan Kiille vieraanvaraisuutta, jos nimittäin elämän pitkittäminen oli viisautta.