Prinssi ja minä katsoimme toisiimme, ja Merapi näytti olevan touhussa tuuditellen lasta uudelleen uneen. Keskiyö läheni, eikä vielä kukaan näyttänyt aikovan lähteä levolle. Vanha Bakenkhonsukin tuli luoksemme ja aikoi sanoa jotakin yöstä, joka oli niin outo ja levoton, kun äkkiä pieni yölepakko, joka oli lennellyt edestakaisin yläpuolellamme, putosi hänen päänsä päälle ja siitä maahan. Me tarkastimme sitä ja huomasimme, että se oli kuollut.
"Kummallista, että eläin kuoli tuolla lailla", sanoi Bakenkhonsu, kun samalla toinenkin putosi maahan aivan sen lähellä. Pikku Setin musta kissanpoikanen, joka makasi pojan vuoteen vieressä, näki sen putoavan ja hyökkäsi sinne. Mutta ennenkuin se ehti lepakon luo, pyörähti se ympäri, seisoi takajaloillaan kynsien ilmaa ympärillään, päästi sitten valittavan äänen ja kaatui kuolleena maahan.
Me tuijotimme siihen, kun äkkiä jostakin kaukaa kuului sydäntäsärkevää koiranulvontaa. Sitten alkoi joku lehmä valittavasti ammua, kuten nämä eläimet tekevät, kun niiltä ryöstetään vasikat. Ja samassa kuului aivan läheltä aidan toiselta puolen suuressa tuskassa olevan naisen korvia viiltävää huutoa, jollaista alkoi yhtä aikaa kuulua joka suunnalta, kunnes ilma oli täynnä valitusta.
"Oi, Seti, Seti", huudahti Merapi äänellä, joka pikemmin muistutti sihinää kuin kuiskausta, "katso poikaasi!"
Me juoksimme sinne, missä poika makasi. Hän oli herännyt ja tuijotti ylöspäin suurin silmin ja jäykin kasvoin. Pelko, jos se sitä oli, katosi hänen kasvoiltaan, mutta yhä hän tuijotti. Hän nousi pikku jaloilleen, yhä tuijottaen ylöspäin. Sitten kirkasti hymy, suloisin hymy hänen kasvonsa. Hän ojensi kätensä kuin syleilläkseen jotakuta, joka kumartui hänen puoleensa, ja kaatui taaksepäin — kuolleena.
Seti seisoi äänetönnä kuin kuvapatsas. Kaikki, jopa Merapikin, seisoivat liikahtamatta. Sitten hän kumartui ja otti syliinsä pojan ruumiin.
"Nyt, puolisoni", sanoi hän, "on sinua kohdannut se suru, josta Jabez setäni puhui sinulle, jos vähääkään seurustelisit kanssani. Nyt Israelin kirous on murtanut sydämeni ja nyt on lapsemme kasvanut liian suureksi maallisille onnentoivotuksille ja tervehdyksille, kuten ilkeä Kii ennusti."
Näin hän puhui kylmällä, hiljaisella äänellä, kuten sellainen, joka jo kauan on odottanut jotakin tai tiennyt sen tapahtuvaksi. Sitten hän kumarsi prinssille ja lähti kantaen lapsen ruumista. Ei milloinkaan, minun mielestäni, Merapi ollut ihanampi kuin tuona hetkenä, jolloin hän oli rakkaansa kadottanut, sillä nyt loisti hänen naisellisen rakastettavaisuutensa läpi vielä joitakin säteitä hänen sielustaan. Hänen silmänsä ja liikkeensä olivat todellakin sellaiset, että se olisi yhtä hyvin voinut olla aave kuin nainen, joka lähti luotamme sen kanssa, joka oli ollut hänen poikansa.
Seti nojasi olkapäähäni katsellen tyhjää vuodetta ja pelästynyttä hoitajaa, joka yhä istui sen vieressä, ja tunsin kyyneleen putoavan kädelleni. Vanha Bakenkhonsu kohotti ryppyiset kasvonsa ja katsoi prinssiin.
"Älkää surko liian paljon, prinssi", sanoi hän, "sillä ennen kuin niin monta vuotta kuin minä olen elänyt on kulunut, on tämä lapsi unohtunut, ja hänen äitinsä on unohtunut, ja teistäkin, prinssi, elää vain nimi, joka kerran oli suuri Egyptissä. Ja sitten, prinssi, alkaa jossakin ilo uudelleen, ja sen, minkä olette kadottaneet, löydätte jälleen. Kiin noituus ei kaikki ole valetta, ja kun hän sanoi teille tuolla Taniksessa, ettei teitä turhanpäiten nimitetty 'Uudestisyntymisen herraksi', puhui hän sanoja, joista tänä yönä voitte löytää lohdutusta."