Koko seura vapisi pelosta, niin, vieläpä papit ja tietäjätkin vapisivat. Mutta farao raivostui vihasta. Hypäten paikaltaan tarttui hän kaksinkertaiseen kruunuun, jota hän kantoi päässään, ja heitti sen maahan. Minä huomasin kultaisen renkaan vierähtävän siitä ja pysähtyvän Setin sandaalin viereen. Amenmeses repi vaatteitaan ja huusi:
"Ainakin meidän turmiomme on sinunkin turmiosi, luopio, joka olet myynyt Egyptin tuolle hebrealaiselle hänen suutelojensa hinnasta. Sitokaa tuo mies ja hänen seuralaisensa, ja kun lähdemme taistelemaan israelilaisia vastaan huomenna pimeän haihduttua, pankaa heidät eturintamaan. Niin saamme viimeinkin tietää totuuden."
Näin määräsi farao, ja Seti, vastaamatta mitään, pani kädet ristiin rinnalleen ja odotti.
Miehet nousivat paikoiltaan ikäänkuin totellakseen faraota, mutta vaipuivat jälleen istumaan. Vartijat hypähtivät eteenpäin, mutta jäivät kuitenkin seisomaan paikoilleen. Silloin Bakenkhonsu purskahti suureen nauruun:
"O-ho-ho", nauroi hän, "olen nähnyt faraoita tulevan ja menevän, yksi ja kaksi ja kolme, ja neljä ja viisi, mutta en kumminkaan koskaan ole nähnyt faraota, jota ei kukaan hänen neuvonantajansa tai vartijansa voi totella, vaikka miten tahtoisivatkin. Kun teistä tulee farao, prinssi Seti, olkoon teillä parempi onni. Käsivartenne, Ana ystäväni, ja käykää edellä, Egyptin kuninkaallinen perillinen. Totuus on näytetty sokeille silmille, jotka eivät tahdo nähdä. On puhuttu kuuroille korville, jotka eivät tahdo kuulla, ja velvollisuus on täytetty. Yö joutuu. Nukkukaa hyvin, te Osiriin kutsutut, nukkukaa hyvin!"
Sitten käännyimme ja lähdimme teltasta. Sen ovella katsoin taakseni ja tuossa himmeässä valossa näytti minusta kuin nuo kaikki pöydän ympärillä istujat 30 olisivat kuolleet. Heidän kasvonsa olivat siniset ja silmät näyttivät kuopilta, eikä heidän huuliltaan tullut ainoatakaan sanaa. He vain tuijottivat meihin, tuijottivat ja taas tuijottivat.
Teltan oven ulkopuolella, prinssin käskystä, julistin kovalla äänellä Merapin unen pääsisällön ja pyysin kaikkia, jotka kuulivat, lopettamaan Israelin kansan takaa-ajon, jos he tahtoisivat jatkaa elämäänsä kirkkaan auringon alla. Eikä nytkään, vaikka tällainen puhe oli rikos Faraota vastaan, kukaan nostanut kättään prinssiä eikä minua, hänen palvelijaansa vastaan. Usein senjälkeen olen ihmetellyt, miksi näin oli, mutta en ole löytänyt vastausta kysymyksiini. Kenties se tapahtui korkean isäntäni tähden, jonka kaikki tiesivät olevan oikean Faraon ja jota he sydämestään rakastivat. Tai kenties siksi, että he olivat varmoja siitä, ettei hän olisi tullut näin kauaksi ja antautunut Amenmeseksen valtaan muuten kuin etsiäkseen Egyptin sotajoukon parasta ja tuodakseen heille sanoman, jonka itse jumalat olivat ilmoittaneet. Tai ehkä häntä ympäröi vielä se suoja, jonka hebrealaiset olivat luvanneet hänelle Jabezin kautta. Ainakin niin tapahtui. Farao käski, mutta hänen palvelijansa eivät totelleet. Tieto tuosta unesta levisi, ja sinä yönä useat erosivat faraon sotajoukosta ja kerääntyivät meidän ympärillemme tai pakenivat takaisin sinne, mistä olivat tulleet. Ja näitten joukossa oli useita neuvonantajia ja pappejakin, jotka salaisesti olivat keskustelleet Bakenkhonsun kanssa. Ja jos farao halusikin tehdä lopun meistä, niinkuin hän kenties aikoi, piti hän kuitenkin viisaimpana siirtää sen siksi, kunnes selviytyisi Israelin kansasta.
Oli kummallinen yö. Ilma oli tyyni ja painostava. Tähtiä ei näkynyt, mutta tuossa mustassa, pilven muodostamassa esiripussa, joka oli egyptiläisten leirin takana, näkyi leimahduksia, joista muodostui ikäänkuin kirjoituksia, joita minä en osannut lukea.
"Katsokaa kohtalon kirjaa, jonka Jumalan käsi on tulella kirjoittanut!" sanoi Bakenkhonsu katsellessaan sitä. Keskiyön aikana alkoi puhaltaa voimakas itätuuli niin lujasti, että meidän oli maattava kasvoillamme sotavaunujemme pohjalla. Kun tuuli taukosi, kuulimme melua ja huutoja sekä egyptiläisten leiristä että pilven takana olevasta israelilaisten joukosta. Samassa tuntui sysäys niinkuin maanjäristyksessä, joka paiskasi ne meistä, jotka seisoivat, maahan, ja veripunaisen kuun tullessa esiin näimme, että koko faraon armeija oli lähdössä liikkeelle merta kohden.
"Mihin he menevät?" kysyin prinssiltä, joka nojasi käsivarteeni.