Seuraavana aamuna alkoi tarkastus tavanmukaisine juhlallisuuksineen. Prinssi Seti ja kreivi Amenmeses ottivat paikan suuren teltan toisessa päässä, neuvonantajat heidän takanaan ja kirjurit, joiden joukossa minäkin, istuutuivat heidän jalkojensa juureen. Silloin saimme kuulla, että nuo kaksi profeettaa, jotka näin Faraon hovissa, eivät olleet Goshenin maassa, vaan olivat lähteneet sieltä ennen meidän tuloamme "uhraamaan Jumalalle erämaassa", eikä kukaan tiennyt, milloin he palaisivat. Tuli kuitenkin muita vanhimpia ja pappeja, jotka alkoivat esittää valituksiaan, joita he kertoivat laveasti ja suurella kiivaudella, useasti kaikki yhtä aikaa puhuen. Siksi oli vaikeata tulkita heidän puheitaan, he kun väittivät, etteivät osanneet Egyptin kieltä.
Sitäpaitsi aloittivat he kertomuksen aivan alusta, jolloin he olivat tulleet Egyptiin satoja vuosia sitten. Heidän apunaan oli silloin ollut sen aikaisen faraon visiiri, joku Yusuf, mahtava ja älykäs mies heidän suvustaan, joka nälänhädän aikana kokosi viljaa ja myi sitä myös. Tämä farao oli Hyksos-kansasta, eräs noita paimentolaiskuninkaita, joita me egyptiläiset vihasimme ja monen taistelun jälkeen saimme pois valtaistuimelta. Näitten paimentolaiskuninkaitten aikana tuli israelilaisista niin rikas ja mahtava kansa, että jälkeen päin tulevat faraot, jotka eivät pitäneet heistä, alkoivat pelätä heitä.
Näin kauaksi päästiin kuulustelussa ensimmäisenä päivänä.
Seuraavana päivänä alkoi kertomus heidän rasituksistaan, jonka alaisina he kuitenkin vielä lisääntyivät kuin hyttyset Niilin varsilla. Ja heistä tuli niin vahva ja monilukuinen kansa, että viimein Rameses Suuri teki katalan teon määrätessään heidän poikalapsensa kuolemaan. Tätä määräystä ei milloinkaan toteutettu, koska faraon oma tytär, hän joka löysi Moseksen joen kaislikosta, puolusti heitä.
Tässä viittasi prinssi väsyneenä hälinään ja kuumuuteen, joka johtui suuresta väentungoksesta, ja lopetti istunnon määräten sitä jatkettavaksi seuraavana päivänä. Käskien minua seuraamaan itseään, hän määräsi vaunut, ei omiaan, laitettaviksi kuntoon, ja vaikka minä pyysin, ettei hän tekisi niin, lähti hän liikkeelle ilman vartijoita, ainoastaan minä ja vaununajaja olimme mukana. Hän sanoi tahtovansa omin silmin nähdä, miten tämä kansa teki työtä.
Hebrealainen poika otettiin oppaaksi juoksemaan hevosten edellä, ja niin ajoimme erään kanavan rannalle, jossa israelilaiset tekivät tiilejä savesta. Kun ne oli kuivattu auringonpaisteessa, lastattiin ne veneisiin, jotka olivat siellä odottamassa, ja vietiin muualle Egyptiin käytettäviksi faraon rakennuksiin. Tuhansia miehiä oli täällä työssä uupuneina raatamisestaan egyptiläisten työnjohtajien määräysten alaisina; nämä laskivat tiilet leikkaamalla pykäliä sauvaan, tai toisinaan kirjoittamalla niiden luvun levyille. Nämä johtajat olivat julmia miehiä, suurimmaksi osaksi alhaisista kansan luokista, jotka käyttivät raakaa puhetta orjiaan kohtaan. Eivätkä he tyytyneet vaan sanoihin. Huomattuamme eräässä paikassa kansaa kokoontuneena ja kuullessamme huutoa, menimme katsomaan, mitä siellä tapahtui. Näimme maassa makaamassa pojan, jota oli niin julmasti piesty nahkapiiskoilla, että veri virtasi hänestä. Prinssin viittauksesta kysyin minä, mitä poika oli tehnyt ja vastattiin raa'asti, sillä työnjohtajat ja heidän vartijansa eivät tienneet keitä olimme, että viimeksi kuluneitten kuuden päivän aikana oli hän valmistanut ainoastaan puolet tiileistä, jotka oli määrä tehdä.
"Päästäkää hänet!" sanoi prinssi levollisesti.
"Kuka sinä olet, joka määräät minua?" kysyi työnjohtaja, joka piteli poikaa kiinni sillä aikaa kuin vartijat pieksivät häntä. "Mene tiehesi, tai saat samaa kuin tämä laiskuri."
Seti katsoi mieheen ja katsoessaan hänen huulensa valkenivat.
"Sano hänelle!" sanoi hän minulle.