"Koira", läähätin minä, "etkö tiedä, kuka tämä herra on, jolle uskallat puhua noin?"
"En, eikä ole väliäkään. Lyö, vartija!"
Silloin prinssi, jonka pukua peitti yleisesti käytetty väljähihainen viitta, veti sen auki, jolloin tuli näkyviin rintakoriste, jota hän oli käyttänyt hovissa. Se oli kaunis kultainen esine, johon oli kirjoitettu hänen kuninkaalliset nimensä ja arvonsa mustalla ja punaisella emaljilla. Myös nosti hän ylös oikean kätensä, jossa oli faraon sinetti, jota hän käytti, ollessaan tämän valtuutettuna. Miehet tuijottivat häneen. Sitten eräs, joka oli älykkäämpi kuin muut, huusi:
"Kautta jumalien, tämähän on hänen ylhäisyytensä Egyptin prinssi!"
Sen kuullessaan kaikki heittäytyivät kasvoilleen.
"Nouse", sanoi Seti pojalle, joka katseli häntä unhottaen ihmetyksestä tuskansa, "ja kerro minulle, miksi et ole valmistanut tiilimäärääsi?"
"Herra", nyyhkytti poika huonolla egyptin kielellä, "kahdesta syystä. Ensiksi, koska olen raajarikko, katsokaa", ja hän nosti vasenta käsivarttaan, joka oli surkastunut ja ohut kuin muumion, "enkä siksi voi tehdä työtä nopeasti. Toiseksi, koska äitini, jonka ainoa lapsi minä olen, on leski ja makaa niin sairaana vuoteessa, ettei ole ketään, joka voisi koota olkia minulle, kuten farao on määrännyt meitä tekemään. Sentähden kuluu minulta monta tuntia olkien etsintään, koska minulla ei ole varoja, millä maksaisin, jos joku toinen tekisi sen edestäni."
"Ana", sanoi prinssi, "kirjoita muistiin tämän nuorukaisen nimi ja asuntopaikka, ja jos hänen kertomuksensa nähdään todeksi, pidä huolta, että hänen ja hänen äitinsä puutteet poistetaan, ennen kuin lähdemme Goshenista. Kirjoita myös tämän työnjohtajan ja hänen apulaistensa nimet muistiin, ja käske heidän tulla leiriini huomen aamulla auringon nousun aikaan, jolloin heidän tekonsa tuomitaan. Sano vielä pojalle, että koska hän on jumalien vaivaama, vapauttaa Farao hänet tiilien teosta ja kaikesta muusta valtion työstä."
Tehdessäni työtä käskettyä painoivat työnjohtaja ja hänen seuralaisensa päänsä maahan ja rukoilivat armoa. He olivat pelkureita, niinkuin julmurit aina ovat. Hänen korkeutensa ei vastannut heille sanaakaan, katsoi vain heitä kylmästi, ja minä huomasin, että hänen kasvonsa, jotka olivat niin lempeät, olivat muuttuneet peloittaviksi. Sitä ajattelivat nuokin miehet, sillä samana yönä he pakenivat Syriaan, jättäen perheensä ja Jumalansa, eikä heitä enään milloinkaan nähty Egyptissä.
Kun olin lopettanut kirjoitukseni, kääntyi prinssi ja mennen vaunujen luo, jotka odottivat, käski ajajaa ohjaamaan vaunut sillalle, joka vei kanavan yli. Ajoimme hetken ääneti pitkin polkua, joka kulki viljellyn seudun ja aution erämaan rajalla. Viimein osoitin laskevaa aurinkoa ja kysyin, eikö ollut jo aika palata takaisin.
"Miksi?" vastasi prinssi. "Aurinko pimenee, mutta tuolta nousee täysikuu antamaan meille valoaan, ja mitä meillä on pelättävää, kun on miekat vyöllämme ja viittamme alla hänen korkeutensa Usertin panssaripaita? Oh, Ana, olen väsynyt ihmisiin ja heidän julmuuksiinsa, huutoihinsa ja tuskiinsa, ja minusta tuntuu tämä autio korpi rauhan paikalta, sillä näyttää siltä kuin lähestyisin täällä omaa sieluani ja taivasta, josta se on tullut; ainakin toivon niin."