Sitten hän polvistui, leikkasi hienosta juhlaviitastaan kaistaleen ja alkoi sitoa hänen jalkaansa taitavasti, sillä hän oli ihmeellisen, aavistamattoman kätevä mies. Hänen siinä puuhaillessaan katselin minä heitä ja näin heidän katseensa kohtaavan toisensa, näin vielä kerran veren syöksyvän Merapin otsalle. Silloin aloin tuumia, että oli sopimatonta Egyptin prinssin leikkiä lääkäriä sitomalla naisen vammoja erämaassa, ja ihmettelin, miksi hän ei ollut jättänyt tuota alhaista työtä minulle.
Pian oli side valmis ja kiinnitetty kuninkaallisella kovakuoriaisenpäisellä kultaisella neulalla, jota prinssi kantoi puvussaan. Neulaan oli kaiverrettu kruunu ja sen alapuolella olivat sanat: "Ylä- ja alamaan hallitsija", joka oli Faraon virka- ja arvonimi.
"Katsokaa, neiti", sanoi prinssi, "teillä on Egypti jalkojenne alla", ja kun tyttö kysyi, mitä hän tarkoitti, luki hän kirjoituksen neulasta, jolloin Merapi punastui kolmannen kerran. Sitten nosti Seti hänet maasta, asettaen hänet nojaamaan koko painollaan olkaansa vastaan, sanoen pelkäävänsä kuoriaisen, jota hän piti hyvin arvokkaana, särkyvän.
Niin lähdimme, minä jäljessä kantaen olkitaakkaa prinssin pyynnöstä, sillä, hän sanoi, kun ne on koottu sellaisella vaivalla, niitä ei saa jättää sinne. Saavuttuamme vaunujen luo löysimme ajajan nukkumasta ja opas oli juossut tiehensä. Prinssi nosti Merapin vaunuihin viittansa päälle ja kääri hänet minun kaapuuni, jonka hän lainasi minulta sanoen, etten tarvitsisi sitä olkia kantaessani. Sitten kiipesi hän itse viereen ja vaunut lähtivät liikkeelle pitkin jalkapolkua. Kulkiessani siellä jäljessä kantaen olkia, jotka tukkivat korvani, en kuullut mitään heidän puheestaan, jos he ollenkaan puhuivatkaan ajajan läsnäollessa. Enkä totta sanoen kuunnellutkaan, sillä olin vaipunut ajatuksiini tuumien näitten hebrealaisraukkojen kovaa kohtaloa, heidän kun täytyi koota tällaista likaista ainetta ja kantaa sitä niin kauaksi. Olivathan oljet niin painaviakin, kun savea tarttui niiden juuriin.
Emme nytkään, niin sattui, päässeet Gosheniin ilman harmia. Juuri kun olimme kulkeneet kanavan sillan yli näin, katsoessani taaksepäin, kirkkaassa kuunvalossa nuoren miehen juoksevan meitä kohti. Hän oli hebrealainen, hoikka, hyvinpuettu ja kaunismuotoinen. Hänen silmänsä olivat tummat ja tuliset, nenä käyrä, hampaat säännölliset ja valkoiset, ja pitkä, musta tukka riippui mahtavana olkapäillä. Hänellä oli puinen sauva kädessään ja paljas puukko vyötäisillä. Nähdessään vaunut, hän tarkasteli niitä ja kysyi sitten hebreaksi, olivatko matkustajat sattuneet näkemään nuorta israelilaista naista, joka oli kadoksissa.
"Jos etsit minua, Laban, olen täällä", huudahti Merapi viitan sisästä.
"Mitä teet siellä yksin egyptiläisen kanssa?" sanoi mies kiivaasti.
Mitä sitten seurasi, en tiedä, sillä he puhuivat niin nopeasti outoa kieltään, etten ymmärtänyt heitä. Viimein kääntyi Merapi prinssiin päin sanoen:
"Herra, tämä on sulhaseni Laban, joka käskee minua lähtemään vaunuista ja seuraamaan häntä parhaani mukaan."
"Ja minä, neiti, määrään, että teidän on jäätävä tähän. Sulhasenne
Laban voi seurata meitä."