"Antakaa miehen olla, ystävät. Hän ei osaa käyttäytyä, siinä kaikki.
Onko hän haavoittunut?"
Hänen puhuessaan ryömi Laban jaloilleen ja peläten pahempia seurauksia, pakeni hän sadatellen ja heitti prinssiin vihaisen katseen.
"Hyvästi, neiti", sanoi Seti. "Toivon, että pian paranette."
"Kiitän teidän ylhäisyyttänne", vastasi hän katsellen hämmentyneenä ympärilleen. "Olkaa hyvä ja odottakaa hetkinen, että saan palauttaa teidän kultaisen neulanne."
"Ei, pitäkää se, neiti, ja jos milloin olette hädässä tai pulassa, lähettäkää se minulle ja teiltä ei ole puuttuva apua." Merapi vilkaisi häneen ja purskahti itkuun. "Miksi itkette?" kysyi prinssi.
"Oi, teidän ylhäisyytenne, pelkään, että hätä on jo lähellä. Sulhasellani Labanilla on kostonhimoinen sydän. Auttakaa minut sisälle, eno."
"Kuulkaa, hebrealainen", sanoi Seti korottaen ääntään, "jos mitään pahaa tapahtuu sisarentyttärellenne, tai jos hänet pakotetaan menemään, minne hän ei tahtoisi mennä, silloin paha perii teidät ja kaikki ne, joitten kanssa olette tekemisissä. Kuuletteko?"
"Oi, herra, kuulen, kuulen. Älkää pelätkö, häntä vartioidaan huolellisesti, kuten — kuten hän epäilemättä varjelee tuota koristetta jalassaan."
"Ana", sanoi prinssi minulle tuona yönä, kun keskustelimme yhdessä ennen maata menoa, "en tiedä miksi, mutta minä pelkään tuota miestä, Labania; hänellä on ilkeä katse."
"Minäkin ajattelen, että olisi ollut parempi, jos teidän ylhäisyytenne olisi jättänyt hänet sotilaiden käsiin, jolloin hänestä ei olisi ollut enään mitään pelkoa tässä maailmassa."