"Epäilemättä, teidän korkeutenne — niinkuin, jos profeettamme puhuvat totta, luulen, että Egypti on sen ennen pitkää näkevä", hän lisäsi jurosti. Seti katsoi häneen ja vastasi:
"Saattaa käydä niin, mutta kaikki jumalat, — tai oikeammin heidän pappinsa — haluavat valtaa kiusatakseen ja hävittääkseen sellaiset, jotka palvelevat muita jumalia. Eivät ainoastaan naiset ole kateellisia, Kohath, tai siltä ainakin näyttää. Minun mielestäni teette väärin Jumalallenne, sillä vaikkapa hänellä onkin sellainen voima, oli hän paljon sääliväisempi kuin hänen palvelijansa, jotka hyvin tiesivät, että tartuin verhoon vain estääkseni itseäni kaatumasta. Jos toisten tulen temppeliinne, tuon mukanani sellaisia, jotka voivat panna voiman voimaa vastaan, joko sitten henkisesti tai miekalla. Hyvästi."
Saavuimme sitten vaunujen luo, joitten lähellä seisoi Jabez, joka pelasti meidät.
"Prinssi", kuiskasi hän, vilkaisten väkijoukkoon, joka odotteli vähän matkan päässä meistä hiljaisena ja kiihkoissaan. "Pyydän teitä, poistukaa tästä maasta joutuisasti, sillä täällä ei henkenne ole turvassa. Tiedän, että se tapahtui vahingossa, mutta te olette häväissyt pyhäkön ja nähnyt sellaista, jota ei kenenkään, paitsi ylimmäisten pappien, silmät saa katsella. Se on rikos, jota ei kukaan israelilainen voi antaa anteeksi."
"Ja te ja teidän kansanne, Jabez, olisitte halunneet häväistä minun elämäni pyhäkön vuodattamalla sydänvereni, ettekä vahingossa. Olette todellakin kummallista kansaa, joka koettaa tehdä vihollisekseen sellaisenkin, joka on yrittänyt tulla teidän ystäväksenne."
"Minä en tahdo sitä", huudahti Jabez. "Toivoisin, että meillä olisi puolellamme faraon suu ja silmä, joka on pian tuleva itse faraoksi. Oi, Egyptin prinssi, älkää vihastuko kaikille Israelin lapsille, vaikka kärsimykset ovatkin tehneet toiset heistä jäykiksi ja kovasydämisiksi. Lähtekää nyt ja hyvyytenne tähden muistakaa sanojani."
"Tahdon muistaa", sanoi Seti antaen ajajalle lähtömerkin.
Kuitenkin viipyi prinssi vielä kylässä sanoen, ettei hän pelännyt mitään, koska hän halusi oppia tuntemaan niin paljon kuin mahdollista tätä kansaa ja sen elämää voidakseen paremmin kertoa siitä faraolle. Omasta puolestani olin varma, että siellä olivat eräät kasvot, jotka hän halusi nähdä vielä kerran ennen lähtöään, mutta pidin viisaampana olla sanomatta siitä mitään.
Viimeinkin lähdimme puolenpäivän tienoissa ja ajoimme itäänpäin samaan suuntaan kuin Amenmeses ja muu seurueemme. Koko iltapäivän kuljimme siten, nuo kaksi valepukuista sotilasta juosten edellämme ja meitä seurasi, kuten näin etäisestä tomupilvestä, kapteeni miehineen, joiden olin salaisesti määrännyt pitämään meitä silmällä.
Illan tullen saavuimme kivisten kukkula ryhmien luo, jotka ympäröivät Goshenin maata. Täällä astui Seti vaunuista, ja me kiipesimme erään mäen huipulle noitten kahden sotilaan seuraamana, jotka viittasin mukaan. Mäellä oli siellä täällä mahdottoman suuria kivilohkareita ja hiekkakiviharjanteita, joitten väliin oli tuuli tuhansien vuosien kuluessa muodostellut kuoppia.